Siirry pääsisältöön

Outokumpu rakentaa datan avulla maailmaa, joka kestää ikuisesti

Jaana Happonen

Jaana Happonen

Services Account Executive

Lukuaika, 4 min.

Kesällä 2019 kerroimme yhdessä Outokummun kanssa, että aloitamme strategisen kumppanuuden Outokummun terästuotannon digitalisoimiseksi. Tavoitteena on, että Outokumpu pystyy lyhentämään toimitusaikojaan asiakkailleen merkittävästi parantamalla tuotannon käyntivarmuutta, laatua ja toimitusketjun hallintaa sekä vapauttamaan tuotantokapasiteettia nykyisistä tuotantolaitteista. Aloitimme työn yhteisen tiimin voimin Outokummun suurimmalta tehtaalta Torniosta.

Usein suurissa hankkeissa onnistumiset, edistysaskeleet ja menestys tulevat pienistä puroista, jotka yhdessä saavat aikaan suuren virran. Jotain uutta, jotain mullistavaa, jotain ennennäkemätöntä. Outokummulla on valtavassa digitalisaatiohankkeessaan kymmeniä eri osia ja kehitysalueita. Kaikki ovat kuitenkin toisiinsa sidoksissa ja toimivat yhteisen alustan päällä. Outokumpu Digital Platform on yhtiön uusi Azure-pilvipalveluiden päälle rakennettu data-alusta, joka kerää kaiken datan yhteen järjestelmällisesti, systemaattisesti ja saataville tulevaisuudessa yhtiön eri yksiköille, tiimeille ja työntekijöille.

Oikea-aikainen ja totuudenmukainen data on pohja kehitykselle

Datan avulla Outokumpu rakentaa vihreämpää, turvallisempaa ja tehokkaampaa ruostumattoman teräksen tuotantoa. ”Data on kaiken keskiössä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä, eikä meillä voisi olla edellytyksiä vaativaan analytiikkaan ja mallinnukseen ilman laajaa ja laadukasta dataa. Tuotantotiedon käyttämiseen on rakennettu oma digitaalinen alusta, joka tarjoaa nopean ja vakaan pohjan ratkaisujen toimittamiseen liiketoimintahyödyn saavuttamiseksi ja auttaa tekemään datapohjaisia päätöksiä, joilla on merkittävä vaikutus yrityksen toimintaan”, sanoo Outokummun teollisen digitalisaation päällikkö Juha-Matti Pesonen.

Yksi näistä tuotannon dataa kerryttävistä ja kehittämisen kohteena olevista alueista on terässulaton prosessin optimointi. Outokummun tuotekehitysorganisaatiossa Torniossa työskentelee tutkimusinsinööri Niko Hyttinen, jonka tavoitteena projektitiiminsä kanssa oli lisätä ruostumattoman teräksen tuotantomäärää optimoimalla energian kulutusta raaka-aineiden sulattamiseen. Datalla on tässä keskeinen rooli, ja sitä kerätään uusien työkalujen avulla entistä enemmän, entistä tarkemmin. Päätöksiä voidaan nyt tehdä datan, siitä tehtyjen mallien ja ennusteiden perusteella niin, että esimerkiksi teräksen sulatuksessa käytetyn energian määrä osataan arvioida tarkemmin ennalta. Tämä auttaa sulattamaan kaikki panostetut raaka-aineet niin, että sulamaton materiaali ei aiheuta koostumuksen hajontaa ja eikä hukkaa tuotantotehokkuutta. Samalla malli vähentää sulan ylikuumentumista ja säästää kokonaisuudessaan aikaa ja energiaa tuotannossa, parantaa laatua ja poistaa tuotannon aiempia pullonkauloja.

 

Teknologia on vain väline – ihmiset tekevät muutoksen yhdessä

Innovointia ja kehitystä ei voi perustaa pelkästään teknologian päälle. Teknologia on vain väline, ja sen tehokas ja tuloksellinen käyttäminen vaatii usein myös työskentelytapojen muuttamista. Outokumpu on aloittanut digitalisaatiohankkeensa ohella myös kulttuurin muutoksen ja soveltaa nyt ketteriä toimintamalleja. Päätöksiä pyritään tekemään entistä useammilla organisaation tasoilla keskitetyn päätöksenteon sijaan. Tämä nopeuttaa toimintaa ja antaa vastuuta tiimeille aiempaa enemmän.

Ketterän toimintamallin mukaisesti uusia ratkaisuja pyritään luomaan nopeasti, niitä kokeillaan, virheistä opitaan ja toimintaa kehitetään jatkuvasti yhdessä. ”Olemme kehittäneet yhteisiä ketteriä toimintatapoja aktiivisesti kuluneen kahden vuoden ajan keräämällä palautetta, tekemällä jatkuvaa parantamista sekä karsimalla sitä, mikä ei ole toiminut. Ketteryyttä on myös pyritty yhdistämään olemassa oleviin toimiviin toimintamalleihin. Tätä kautta on pyritty varmistamaan, että emme keksi pyörää uudelleen turhaan. Lisäksi olemme lisänneet asioita ketterien toimintatapojen kirjoon matkan varrella, kun organisaatiomme maturiteetti on kasvanut. Saadun palautteen perusteella yhteiset toimintatapamme ja rakenteet näkyvät myös ohjelman ulkopuolelle selkeytenä ja pyrkimyksenä kohti yhteistä tavoitetta”, sanoo Outokummun digitalisaatiohankkeen päällikkö Minna Bhati.

Torniosta maailmalle vihreämmin

Outokumpu rakentaa maailmaa, joka kestää ikuisesti. Outokummun ruostumattoman teräksen raaka-aineesta jopa yli 90 % on kierrätettyä. Outokumpu on päivittänyt vastuullisuusstrategiaansa: yhtiö on sitoutunut Science Based Targets -ilmastoaloitteen selvästi aiempaa vaativampaan 1,5 asteen tavoitteeseen ja haluaa olla vastuullisuuden edelläkävijä ruostumattomassa terästeollisuudessa. Uuden digitaalisen alustan ansiosta Outokumpu pystyy esimerkiksi vähentämään tuotantoon tarvittavan energian käyttöä. Yksittäisistä esimerkeistä syntyy suuri puro, ja ympäristön kannalta esimerkiksi sulatolla säästyvä energia on vähemmän energiankulutusta koko tuotannon kannalta. Outokummun digitalisaatiohankkeen vaikutuksista kestävään kehitykseen voi lukea lisää Microsoftin kestävän kehityksen e-kirjasta.

Ruostumattoman teräksen valmistusta on digitalisoitu Torniossa nyt parin vuoden ajan. Outokummun muut tehtaat saavat pian oppeja, malleja ja työkaluja Pohjois-Suomesta, kun digitalisaatiohanke levittäytyy yhtiön muihin tehtaisiin. Kestävää maailmaa rakennetaan entistä vahvemmin tarkemman datan, ketterien toimintamallien ja kestävän kehityksen periaatteiden avulla.

Sustainability. Good For Business. Executive Playbook.

Ohjeita ylimmän johdon kuudelle eri roolille, kuinka ottaa ensimmäiset askeleet kohti kestävämpää ja tuottavampaa tulevaisuutta.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Opettaja hyödyntämässä digitaalista oppimisympäristöä luokkahuoneessa.

    Koulutusalan webinaarit ja tapahtumat

    Täältä löydät tietoa Microsoft Suomen oppilaitostiimin sekä kumppaneidemme virtuaalitapahtumista kuten webinaareista, työpajoista ja virtuaalikoulutuksista. Opetusalan Teams-kahvit Nykyiset opetussuunnitelmat ja digitalisaatio vaativat opettajilta jatkuvaa digitaitojen opettelua. Haluamme tehdä siitä helppoa ja hauskaa! Tule kerran kuussa Microsoft 365 Oppimisen ja Opettamisen kahvila -webinaariin kuulemaan ja keskustelemaan Microsoft 365:n tarjoamista mahdollisuuksista muiden pedagogien ja koulujen IT-päättäjien kanssa. Asiantuntijamme Sami […]

  • Teknologia mahdollistaa keskittymisen olennaiseen 

    Teknologia mahdollistaa keskittymisen olennaiseen 

    Viime vuodet ovat olleet vilkasta aikaa kouluissa. Opetussuunnitelman mukainen tapa lähestyä opettamista on täytynyt omaksua ja viedä käytäntöön. Samalla koulujen kohtaamat haasteet ovat muuttuneet, kun oppilaiden tarpeet ovat entistäkin moninaisempia. Tähän vastataan yksilöimällä oppimista, mikä ei ole kuitenkaan yksinkertaista, jos luokassa on 25 tai 30 oppilasta. Ei olekaan ihme, että merkkejä opettajien väsymisestä on ollut […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Nyt tehdään historiallisen suuri uudistus, tärkeää on sen turvallinen haltuunotto, Länsi-Uudenmaan terveyspalvelujen valmistelujohtaja Markus Paananen sanoo. Yksi avainresurssi on tieto. Jokainen tarvitsee siitä tukevan otteen, asiakasta myöten. Tiedolla johtaminen apuna hyvinvointialueiden tulevaisuuden rakentamisessa Ehkä joka toisen ranteesta löytyy jo älykello, jolla voi seurata omaa sykettä, hapenottokykyä, unta ja askelmääriä. Johdamme itseämme tällä tiedolla. Jos ja […]

  • Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Vuoden vaihtuessa on hyvä katsoa myös taaksepäin. Monille vuosi 2021 oli epävarmuuden vuosi, mutta erityisesti eräs ihmisryhmä on kohdannut ennennäkemättömiä haasteita: hoitoalan työntekijät. Kunnioittaakseen näitä keskuudessamme työskenteleviä tosielämän sankareita Maailman terveysjärjestö on nimennyt vuoden 2020 sairaanhoitajien vuodeksi ja vuoden 2021 hoitotyöntekijöiden vuodeksi.   Yhteiskunnassamme jyllännyt Covid-19-pandemia on nostanut kansanterveyskysymykset poliittisen keskustelun kärkeen. Koronaviruspandemian seurauksena terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä […]

Vähittäiskauppa

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Vuoden vaihtuessa on hyvä katsoa myös taaksepäin. Monille vuosi 2021 oli epävarmuuden vuosi, mutta erityisesti eräs ihmisryhmä on kohdannut ennennäkemättömiä haasteita: hoitoalan työntekijät. Kunnioittaakseen näitä keskuudessamme työskenteleviä tosielämän sankareita Maailman terveysjärjestö on nimennyt vuoden 2020 sairaanhoitajien vuodeksi ja vuoden 2021 hoitotyöntekijöiden vuodeksi.   Yhteiskunnassamme jyllännyt Covid-19-pandemia on nostanut kansanterveyskysymykset poliittisen keskustelun kärkeen. Koronaviruspandemian seurauksena terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä […]

Digitalisaatio

  • puu, jonka taustalla näkyy vuori

    Lucas Joppa: Matka kohti kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta

    Yritysjohtajat eri puolilla maailmaa ovat alkaneet kiinnittää huomiota yritystensä ympäristövaikutusten pienentämiseen ja menestyksekkäämmän tulevaisuuden luomiseen. Matka kohti kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta on kuitenkin yhteinen meille kaikille. Maailmanlaajuinen siirtyminen kestävää kehitystä noudattavaan liiketoimintaan ei ole mikään helppo tehtävä, mutta kun yhdistämme ihmisten voimavarat innovatiiviseen teknologiaan, voimme parantaa sekä muutos- että menestymismahdollisuuksiamme. Microsoftin ympäristöjohtaja Lucas Joppa käsittelee […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Microsoft Inspire 2022: Voimakasta ekosysteemin kasvua, parempaa työntekijäkokemusta ja tietoturvaa

    Microsoft Inspire 2022: Voimakasta ekosysteemin kasvua, parempaa työntekijäkokemusta ja tietoturvaa

    Vuosittain järjestettävä Microsoft Inspire -tapahtuma kokosi Heurekan tiedekeskukseen Microsoft-ekosysteemin suomalaisia kumppaniyrityksiä keskustelemaan alan ajankohtaisista asioista. Kulunutta vuotta leimaa erityisesti kumppaniyritysten huima kasvu. Mikä on pinnalla Microsoft-ekosysteemin kumppaniyrityksissä juuri nyt? ”Eniten kiinnostavat suurimmat kasvualueet – Azure, pilvi, tietoturva”, Suomen Microsoft-kumppaniyhdistys IAMCP:n puheenjohtaja Heikki Rakkolainen kertoo.   Nämä teemat korostuivat myös Microsoft Inspire Suomi 2022 -tapahtumassa. Microsoft järjestää […]