Siirry pääsisältöön
Pulse
Lukuaika, 3 min.

Viime vuodet ovat olleet vilkasta aikaa kouluissa. Opetussuunnitelman mukainen tapa lähestyä opettamista on täytynyt omaksua ja viedä käytäntöön. Samalla koulujen kohtaamat haasteet ovat muuttuneet, kun oppilaiden tarpeet ovat entistäkin moninaisempia. Tähän vastataan yksilöimällä oppimista, mikä ei ole kuitenkaan yksinkertaista, jos luokassa on 25 tai 30 oppilasta. Ei olekaan ihme, että merkkejä opettajien väsymisestä on ollut nähtävissä jo pitkään.  

Teknologia ei korvaa opettajaa, mutta voi tukea opetustyötä koulujen kiireisen arjen keskellä

Teknologia ei voi opetuksessa korvata ihmistä, mutta voi kuitenkin tukea ja täydentää ihmisen työtä. Otetaan esimerkki. Kouluissa oppitunnit alkavat usein niin, että opettaja jakaa luokalle tehtäviä. Jotkut oppilaista lähtevät itsenäisesti etenemään rivakasti tehtävien läpi, kun taas toiset kaipaavat alusta alkaen tukea tehtävistä selviämiseksi. Yksilöllisiä tarpeita on niin paljon, ettei opettaja välttämättä ehdi antamaan kaikille heidän tarvitsemaansa tukea, kun taas tehtävät jo onnistuneesti hoitaneet odottavat, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Tässä kohdassa koneoppimista hyödyntävä ohjelma voisi toimia ikään kuin apuopettajana ja ohjeistaa jälkimmäiselle oppilasryhmälle, mitä seuraavaksi tehdään, ja antaa kannustavaa palauttetta, kun tehtävien teko sujuu tai kertoa, missä kohdissa on tarvetta lisäharjoitukselle. Tällöin opettajalle jäisi enemmän aikaa apua kaipaavien oppilaiden tukemiseen. Tämän toteuttaminen olisi jo nykypäivän teknologialla täysin mahdollista.  

Microsoft on tehnyt pitkään yhteistyötä Suomen koulujen, kuntien ja kaupunkien kanssa opetuksen ja oppimisen kehittämiseksi vastaamaan tämän päivän ja huomisen haasteisiin. Olemme esimerkiksi tukeneet kuntia Oppimisen Pohjantähti -ohjelman kautta tarjoamalla kunnille laaja-alaisen oppimisen työkaluja, koulutusta ja sparrausta. Parhaillaan käynnissä on myös yhteishanke eNorssin kanssa, jossa pohdimme, miten oppimisen analytiikkaa voitaisiin hyödyntää muun muassa syrjäytymisvaarassa olevien oppilaiden tunnistamisessa sekä oppilaiden tarpeiden tunnistamisessa ja tukemisessa. Kantavana ajatuksena yhteistyössä on eettisen analytiikan hyödyntäminen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi, mikä puolestaan auttaa heitä saavuttamaan parhaimpansa. Ennen kuin tuohon kaikkeen päästään on varmasti tarpeen ylipäätään keskustella siitä, mitä analytiikka ja koneoppiminen on ja mitä mahdollisuuksia ne meille tarjoavat. 

Teknologia tarjoaa yhden tavan auttaa opettajia ja kouluja siirtymään uuteen pedagogiikkaan ja toteuttamaan opetussuunnitelman tavoitteita.

Opetussuunnitelman mukaisesti teknologia on työkalu, joka mahdollistaa oppimisen. Tämä edellyttää muutosta perinteisestä opettamisen mallista: opettaja ei enää vain tuota tietoa, jota oppilaat kuluttavat, vaan tietoa luovat myös oppilaat. Teknologia tarjoaa yhden tavan auttaa opettajia ja kouluja siirtymään uuteen pedagogiikkaan ja toteuttamaan opetussuunnitelman tavoitteita, ja meidän tehtävämme Microsoftilla on auttaa opettajia tekemään muutoksesta totta, jotta oppilaat pääsisivät entistä parempiin oppimistuloksiin. 

Blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 4/2021 Sirius-julkaisussa 

KM Vesa Äyräs on toiminut koulutuksen toimialajohtajana Microsoftilla tammikuusta 2021 alkaen. Hän on taustaltaan pedagogi ja työhistoriansa aikana hän on toiminut perusopetuksessa eri kouluasteilla rehtorina noin 20 vuotta. Rehtorin työn ohella Äyräs on ollut mukana useissa opetuksen kehittämishankkeissa ja -ohjelmissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin sekä toiminut johtoryhmäkouluttajana mm. Helsingin yliopiston kautta. Äyräs johti syväoppimisen ohjelmaa New Pedagogies for Deep Learning, jonka lisäksi hän on toiminut jäsenenä Opetusministeriön nimeämässä Tasa-arvoisen peruskoulun tulevaisuus -työryhmässä. 

Microsoft Education Blog

News that inspires, informs and supports learning

Microsoft Certifications

Earn certifications that show you are keeping pace with today’s technical roles and requirements.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Opettaja hyödyntämässä digitaalista oppimisympäristöä luokkahuoneessa.

    Koulutusalan webinaarit ja tapahtumat

    Täältä löydät tietoa Microsoft Suomen oppilaitostiimin sekä kumppaneidemme virtuaalitapahtumista kuten webinaareista, työpajoista ja virtuaalikoulutuksista. Opetusalan Teams-kahvit Nykyiset opetussuunnitelmat ja digitalisaatio vaativat opettajilta jatkuvaa digitaitojen opettelua. Haluamme tehdä siitä helppoa ja hauskaa! Tule kerran kuussa Microsoft 365 Oppimisen ja Opettamisen kahvila -webinaariin kuulemaan ja keskustelemaan Microsoft 365:n tarjoamista mahdollisuuksista muiden pedagogien ja koulujen IT-päättäjien kanssa. Asiantuntijamme Sami […]

  • Kempeleen koululaiset luovat omia sovelluksia Microsoft Power Apps -työkalujen avulla

    Kempeleen koululaiset luovat omia sovelluksia Microsoft Power Apps -työkalujen avulla

    Oulun seudulla sijaitsevan Kempeleen visio on olla rohkea edelläkävijä, ja tätä edelläkävijyyttä kunta on osoittanut tuomalla ensimmäisenä Suomessa sovelluskehityksen ja Microsoft Power Apps -koodauksen osaksi kouluopetusta. Luomalla omia sovelluksia koululaiset ovat päässeet ideoimaan uutta, rakentamaan itselleen merkityksellisiä asioita ja oppimaan tulevaisuuden työelämätaitoja. Kempeleen kunnan ja Microsoftin yhteistyö sai alkunsa keväällä 2021 tieto- ja viestintäteknologian tutor-opettaja […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Vuoden vaihtuessa on hyvä katsoa myös taaksepäin. Monille vuosi 2021 oli epävarmuuden vuosi, mutta erityisesti eräs ihmisryhmä on kohdannut ennennäkemättömiä haasteita: hoitoalan työntekijät. Kunnioittaakseen näitä keskuudessamme työskenteleviä tosielämän sankareita Maailman terveysjärjestö on nimennyt vuoden 2020 sairaanhoitajien vuodeksi ja vuoden 2021 hoitotyöntekijöiden vuodeksi.   Yhteiskunnassamme jyllännyt Covid-19-pandemia on nostanut kansanterveyskysymykset poliittisen keskustelun kärkeen. Koronaviruspandemian seurauksena terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä […]

  • Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Nyt tehdään historiallisen suuri uudistus, tärkeää on sen turvallinen haltuunotto, Länsi-Uudenmaan terveyspalvelujen valmistelujohtaja Markus Paananen sanoo. Yksi avainresurssi on tieto. Jokainen tarvitsee siitä tukevan otteen, asiakasta myöten. Tiedolla johtaminen apuna hyvinvointialueiden tulevaisuuden rakentamisessa Ehkä joka toisen ranteesta löytyy jo älykello, jolla voi seurata omaa sykettä, hapenottokykyä, unta ja askelmääriä. Johdamme itseämme tällä tiedolla. Jos ja […]

Vähittäiskauppa

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Videopelin ohjain kädessä

    Oss Norge: Ympäristöystävällisemmät energiamarkkinat pilviteknologialla

    ”Kaikkein ympäristöystävällisintä energiaa on se, jota ei kuluteta. Tuotteemme auttaa vähentämään energiankulutusta näyttämällä tavallista tarkemmat tiedot kulutuksesta.” Norjalaisen energiatietoyhtiö Oss Norgen toimitusjohtaja Erik Berg Solheim kertoo, miten yrityksen lippulaivatuote osallistuu ympäristöystävällisemmän ja kestävämmän yhteiskunnan kehittämiseen Norjassa. ”Norjassa ollaan ympäristötietoisia, niin kuin monissa muissakin maissa”, Solheim jatkaa. ”Taustalla on halu vastata tulevaisuuden haasteisiin. Me Oss Norgessa haluamme olla […]

Digitalisaatio

  • Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Nyt tehdään historiallisen suuri uudistus, tärkeää on sen turvallinen haltuunotto, Länsi-Uudenmaan terveyspalvelujen valmistelujohtaja Markus Paananen sanoo. Yksi avainresurssi on tieto. Jokainen tarvitsee siitä tukevan otteen, asiakasta myöten. Tiedolla johtaminen apuna hyvinvointialueiden tulevaisuuden rakentamisessa Ehkä joka toisen ranteesta löytyy jo älykello, jolla voi seurata omaa sykettä, hapenottokykyä, unta ja askelmääriä. Johdamme itseämme tällä tiedolla. Jos ja […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Microsoft Inspire 2022: Voimakasta ekosysteemin kasvua, parempaa työntekijäkokemusta ja tietoturvaa

    Microsoft Inspire 2022: Voimakasta ekosysteemin kasvua, parempaa työntekijäkokemusta ja tietoturvaa

    Vuosittain järjestettävä Microsoft Inspire -tapahtuma kokosi Heurekan tiedekeskukseen Microsoft-ekosysteemin suomalaisia kumppaniyrityksiä keskustelemaan alan ajankohtaisista asioista. Kulunutta vuotta leimaa erityisesti kumppaniyritysten huima kasvu. Mikä on pinnalla Microsoft-ekosysteemin kumppaniyrityksissä juuri nyt? ”Eniten kiinnostavat suurimmat kasvualueet – Azure, pilvi, tietoturva”, Suomen Microsoft-kumppaniyhdistys IAMCP:n puheenjohtaja Heikki Rakkolainen kertoo.   Nämä teemat korostuivat myös Microsoft Inspire Suomi 2022 -tapahtumassa. Microsoft järjestää […]