Siirry pääsisältöön
logo
Lukuaika, 5 min.

Puhelimeni oli soinut viikkokaupalla lähes tauotta, ja nyt se soi taas.

”Hei, Veronica, meillä on idea!” huudahti soittaja.

Tunnistin Carlo Tacchettin heti, sillä olen tuntenut hänet lähes yhtä kauan kuin olen työskennellyt Microsoftilla. Hän toimii opettajana Vita-Salute San Raffaelen yliopistossa ja kokeellisen kuvantamisen keskuksen johtajana IRCCS San Raffaelessa, joka on Milanon merkittävimpiä sairaaloita.

Tämä tapahtui keväällä 2020, jolloin koronavirus alkoi levitä Italiassa. Kenelläkään tiimissämme ei ollut aikaa käydä lounaalla tai tehdä mitään muutakaan kuin töitä, sillä sähköposteihimme tulvi viestejä.

Lääkäreiden oli hankala selvittää, ketkä lievemmistä koronaviruksen oireista kärsivistä potilaista olivat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, joten heidän oli pakko pitää kaikki sairaalassa, mikä tarkoitti sitä, että tehohoitopaikat täyttyivät varsin pian.

Carlo kertoi, että hän oli yhdessä Vita-Salute San Raffaelessa opettajana ja kokeellisen kuvantamisen keskuksen varajohtajana toimivan kollegansa, Antonio Espositon, kanssa keksinyt tavan puuttua ongelmaan. He halusivat kehittää Microsoftin pilvi- ja tekoälyteknologialla algoritmin, jolla voitaisiin selvittää potilaiden riskitaso laskennallisesti. Algoritmi analysoisi diagnostisia kuvia sekä kliinisiä ja laboratoriokokeisiin liittyviä parametreja, elimistön tulehdustilaa ja geneettisiä profiileja, ja pystyisi niiden pohjalta nopeasti ennustamaan, tarvitseeko potilas tehohoitoa vai voidaanko hänet lähettää kotiin toipumaan.

”Voitteko auttaa?” Carlo tiedusteli.

Tietysti voimme. Heti luurin laskettuani otin yhteyttä kahteen kollegaani ja aloimme yhdessä toteuttaa ideaa. Lopputuloksena syntyi AI-SCoRE – IRCCS San Raffaelen ja Microsoftin yhteishanke, johon osallistui myös muita kumppaneita, kuten NVIDIA, Porini ja Orobix, ja jonka tavoitteena on auttaa lääkäreitä selvittämään tarkalleen ja potilaiden yksityisyyttä kunnioittaen, ketkä kuuluvat koronavirusriskiryhmiin.

Nyt pohdin yhdessä syöpätutkijataustaisen Carlon kanssa, miten ratkaisua voitaisiin hyödyntää laajemmin. Haluaisimme kehittää samantyyppisiä algoritmeja syöpäpotilaiden hoitoon – tarkemmin sanottuna sellaisten potilaiden seulomiseen, joilla syöpä on vaarassa uusiutua, jotta Carlo voisi tarkkailla heitä tavallista tiiviimmin ja ryhtyä ehkäiseviin toimenpiteisiin.

Yhteinen päämäärä luottamuksen pohjana

Uskoisin, että yksi syy Carlon puheluun oli, että meillä on yhteinen päämäärä. Terveydenhuollon digitalisaatiossa on minulle ja tiimilleni kyse muustakin kuin pelkästä ammatillisesta kiinnostuksesta. Carlon tavoin mekin olemme sitä mieltä, että kaikkien kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu yhtäläinen oikeus terveydenhuoltoon, ja siinä on pitkälti kyse terveydenhuollon laadun kohentamisesta eli sen tehokkuuden ja ekologisuuden parantamisesta digitaalisella teknologialla potilaan yksityisyyttä ja tietojen suojausta vaarantamatta.

Tämä ei tietenkään ole vain minun tiimini ajattelutapa, vaan näin ajatellaan myös Microsoftilla ja sen kumppaniyrityksissä yleensä. Microsoftin missionahan on ”mahdollistaa kaikkia planeetan ihmisiä ja organisaatioita saavuttamaan enemmän”. Tämä päämäärä toimii samalla luottamuksen pohjana.

Luottamuksen sekä Microsoftin tietoturva-, yksityisyys- ja vaatimustenmukaisuusosaamisen tuoman varmuuden voimalla terveydenhuollon organisaatiot voivat tarvittaessa toimia tavallista nopeammin. Esimerkiksi Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS, joka on vakioasiakkaitamme.

HUS ja Microsoft olivat jo vuosikausia ottaneet yhteistyöllä käyttöön erilaisia uusia digitaalisia työkaluja, ja HUS käytti jo Microsoftin pilvipalveluita ja Microsoft 365:tä. Kun lähikontaktien välttämistä alettiin suositella vuonna 2020, lääkäreiden ja potilaiden välistä vuorovaikutustapaa oli muutettava, joten HUS laajensi nopeaan tahtiin Microsoft Teams -ratkaisun kattamaan tuolloisesta 5 000 käyttäjästä koko henkilöstön eli 29 000 käyttäjää.

Sen sijaan, että HUSin olisi tarvinnut käynnistää hidas ja asteittain etenevä hanke, se kykeni siirtymään virtuaalisiin vastaanottokäynteihin, etätyöhön, verkkoyhteistyöhön ja digitaalisiin kalentereihin lähes yhdessä yössä. Se pystyi myös luottamaan siihen, että kaikki tiedot suojattaisiin mahdollisimman tiukasti.

HUSin neurokirurgian klinikka on aloittanut Teamsin käytön potilaskuvien turvalliseen jakamiseen ja hoitopäätösten nopeuttamiseen. Se harkitsee jopa tablettien asentamista kaikkien 23 sairaalansa vuodepaikkojen viereen, jotta hoitajat voisivat keskustella potilaiden kanssa nopeasti etäyhteydellä infektioiden leviämisen estämiseksi.

Jos HUS ei olisi voinut luottaa Microsoftiin ja sen alustaan, tietojen suojaukseen, yksityisyydensuojaan, tietoturvaan ja vaatimustenmukaisuuteen, näin nopea muutos parempaan ei olisi ollut mahdollinen.

Tietosuojaan, tietoturvaan ja vaatimustenmukaisuuteen pohjautuvat kumppanuudet

Kuten jo kerroin, mielestäni luottamus alkaa yksilötasolta. Kuitenkin myös Microsoftilla yrityksenä on tärkeä rooli luottamuksen luojana alati monimutkaistuvassa maailmassa. Kun asiakas valitsee meidät kumppanikseen, se saa käyttöönsä kaikkiin ratkaisuihimme integroidun älykkään tietoturvan edut eli hyötyy kyberuhilta suojaavasta koneoppimisesta ja automaatiosta sekä vaatimustenmukaisuuteen, tietosuojaan, avoimuuteen, oikeussuojaan ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen noudattamiseen liittyvistä innovaatioista.

Sairaaloita ja terveydenhuollon organisaatioita johtavat pääasiassa lääkärit, jotka eivät välttämättä ole digitaalisen teknologian asiantuntijoita. Juuri tästä syystä Microsoft AI Business School for Healthcare -kurssin kaltaiset hankkeet ovat niin hyödyllisiä. Mikä tärkeintä, Microsoftin on samasta syystä voitava jatkossakin osoittaa, että sen alustat ja ratkaisut ovat luottamuksen arvoisia.

Brad Smith on aina toiminut tässä edelläkävijänä. Erinomainen esimerkki on vaikkapa AI for good -hanke, joka pyrkii edistämään tekoälyn eettistä hyödyntämistä, tai se, että Microsoft on tuonut AccountGuard-uhkailmoituspalvelunsa koronaviruksen parissa työskentelevien terveydenhuolto- ja ihmisoikeusjärjestöjen saataville. Olemme jopa käynnistäneet hankkeen, jonka tavoitteena on auttaa 25 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa hankkimaan koronaviruskriisin taloudellisten seurausten hallinnan edellyttämät digitaaliset taidot. Nämä kaikki ovat osoituksia siitä, että Microsoft on sitoutunut tekemään teknologiasta luotettavan ja hyödyllisen apuneuvon koko maailmalle.

Kaikesta tästä huolimatta olemme valmiita myöntämään, että meilläkään ei ole aina vastauksia kaikkiin tilanteisiin. Maailma muuttuu jatkuvasti, joten Microsoft ei halua milloinkaan tuudittautua itsetyytyväisyyteen, vaan sitoutuu jatkuvaan oppimiseen.

Luottamus parantaa resilienssiä

Tiedän, että organisaatiot haluavat tulevaisuudessa ratkaista myös terveydenhuoltoalan laajempia ongelmia. Joissakin Euroopan maissa julkinen sektori ei ole investoinut terveydenhuollon infrastruktuuriin niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt. Samaan aikaan väestö ikääntyy, kroonisten sairauksien määrä kasvaa ja tietojen yhteiskäyttö on hankalaa. Tästä huolimatta milanolaisen IRCCS San Raffaelen ja HUSin tapaukset osoittavat, että kun organisaatioiden välinen yhteistyö ja kumppanuus perustuu luottamukseen, pystymme yhdessä vastaamaan mihin tahansa haasteisiin.

Maksuton e-kirja: Viisi keinoa tietoturvan ja vaatimustenmukaisuuden parantamiseen terveydenhuollossa

Tutustu kuinka pysyä ajantasalla tietoturvavaatimuksissa samalla, kun yrityksesi hyödyntää tekoälyä sekä esineiden internetiä.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Mitä on saavutettavuus?

    Mitä on saavutettavuus?

    Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Verkkopalvelun saavutettavuus tarkoittaa sitä, että verkkosivut ja mobiilisovellukset ovat kaikkien käytettävissä mahdollisimman helposti ja ymmärrettävästi. Saavutettava palvelu on sellainen, jota kaikkien on mahdollista käyttää vammoista tai toimintarajoitteista huolimatta. Saavutettavuusdirektiivi astuu kohta voimaan – ovatko verkkopalvelut kunnossa? Saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava kansallinen lainsäädäntö vaativat viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Saavutettavuusdirektiivi tulee Suomen […]

  • 5 tapaa hyödyntää Microsoft Teamsia etäoppimisessa

    5 tapaa hyödyntää Microsoft Teamsia etäoppimisessa

    Opettajat siirtyivät erittäin nopeasti opettamaan etänä ja heidän täytyi vauhdilla omaksua uudenlainen tapa opettaa verkossa. Tämä on vaatinut opettajilta kekseliäisyyttä ja sitoutumista ja olemmekin kuulleet opetussektorilta, että parhaiden vinkkien ja oppien jakaminen on tärkeää. Käytännön vinkit opettajille Etäoppimisen yhteisöstämme saadun palautteen perusteella olemme keränneet yhteen viisi tapaa, joilla etäoppimisessa voidaan ottaa kaikki hyöty irti Microsoft […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • henkilö istuu kannettavan tietokoneen ääressä

    Nopea ja tehokas lähestymistapa digitalisaatioon – ja miten se onnistuu

    Tänä päivänä yritystoiminnan hoitaminen “tavalliseen tapaan” on jäämässä jalkoihin. Muutoksista ja mullistuksista on muodostunut uusi normaali. Ajattele niitä muutoksia, jotka vaikuttavat organisaatioosi juuri tällä hetkellä: uusi teknologia ja uudet tekniikat ohjaavat niin työntekijöiden kuin asiakkaiden uusia asenteita ja odotuksia. Kaikki on muuttumassa. Ja asia, joka yhdistää kaikkia näitä muutoksia, on nopeus. Ne tapahtuvat poikkeuksellisen nopealla […]

  • Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio tarkoittaa mahtavia mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle. Se on toimiala, joka saa digitalisaatiosta kaikista eniten hyötyä irti. Microsoftin ja meidän kumppaniekosysteemimme rooli terveydenhuollon digitalisaatiossa on auttaa ymmärtämään teknologian potentiaali, jota tarkastelemme neljästä eri näkökulmasta. Tervetuloa mukaan!

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Vene Söderhamnissa

    Riskialtis, huonosti suojattu tiedostojen jakaminen toimi inspiraationa muutokselle julkishallinnossa.

    “Tämä tiedosto on liian suuri lähetettäväksi.” Tuttu tilanne meille kaikille. Kun aikataulussa on pysyttävä ja suuri tiedosto ei lähde vastaanottajalle, riskialttiit julkiset tiedostonsiirtopalvelut alkavat yhtäkkiä näyttää houkuttelevilta vaihtoehdoilta. Käytännöllisyys menee tietoturvan edelle. Julkishallinnoille tästä aiheutuu järjestelmän ongelma ja lisäksi valtavia tietoturvariskejä. Ruotsalaisen Söderhamnin rannikkoalueen paikallishallinto päätti, ettei se kiirehtisi kieltämään tätä toimintaa vaan sen sijaan […]

Digitalisaatio

  • Tutkimus: työntekijät suosivat tiivistä viestintää – chat kasvattaa suosiotaan

    Tutkimus: työntekijät suosivat tiivistä viestintää – chat kasvattaa suosiotaan

    Työympäristöt ja -kulttuurit ovat keskellä muutosta. Monissa yrityksissä yhteistyö, kuten palaverit, puhelut ja sähköposteihin vastaaminen, vie jo jopa 80 prosenttia työntekijöiden työajasta. Uudet teknologian parissa kasvaneet sukupolvet tulevat työmarkkinoille ja tuovat mukanaan omat odotuksensa ja norminsa. Etä- ja freelance-työskentelyn suosio kasvaa jatkuvasti, ja joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen työntekijöistä enemmistö toimii freelancereina vuoteen 2027 mennessä. […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi –  KPMG kasvattaa organisaatiosi tietoturvamaturiteettia

    Kumppaniblogi – KPMG kasvattaa organisaatiosi tietoturvamaturiteettia

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Monissa organisaatioissa on herätty kyberturvallisuuteen uutisoinnista johtuen. Tiedonkalastelutapaukset joissa organisaatioiden digitaaliset identiteetit ovat joutuneet vääriin käsiin ovat valitettavan yleisiä sekä tietovuodot, joissa organisaation arvokasta dataa päätyy rikollisten – ja sitä kautta – kilpailijoiden käsiin. Tietoturva onkin noussut organisaatioiden johdon agendalle ja sitä […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Microsoft 365 Business auttaa HeadBrandsia valmistautumaan tulevaisuuteen

    Microsoft 365 Business auttaa HeadBrandsia valmistautumaan tulevaisuuteen

    HeadBrands on perustamisvuodestaan 2010 asti kasvanut tasaista tahtia ja on nyt hiustenhoitotuotteiden johtava vähittäismyyjä Pohjoismaissa. HeadBrands tarvitsi modernin IT-ratkaisun, joka parantaa liiketoiminnan tuottavuutta ja tehostaa yhteistyötä sekä yrityksen sisällä että ulkoisesti. Tähän haasteeseen vastaamiseksi yritys päätti korvata useimmat käytössä olleet palvelunsa Microsoft 365 Businessilla. Kyseessä on täysin uusi ratkaisu, jossa yhdistyvät Microsoft Office 365:n, Windows […]

Vinkit

  • henkilö istuu työpöydällä olevan kannettavan tietokoneen ääressä

    Parhaat vinkit älykkäämpään etätyöhön Microsoft Teamsin avulla

    Etätyöskentelystä on muodostumassa monille uusi normaali, joten työntekijöiden on löydettävä erilaisia tapoja jatkaa tehokasta tiimitoimintaa. Microsoft Teams on suunniteltu pitämään kollegat tuottavasti yhteydessä toisiinsa sekä varmistamaan, että kaikki voivat jatkaa yhteistyötä yhtä tehokkaasti ja tietoturvallisesti kuin konttorissa. Riippumatta siitä, käytätkö Microsoft Teamsia valmiiksi vai etkö vielä ole ehtinyt kokeilemaan sitä, seuraavassa on kuusi vinkkiä, jotka […]