Siirry pääsisältöön

Microsoft Inspire 2022: Voimakasta ekosysteemin kasvua, parempaa työntekijäkokemusta ja tietoturvaa

Tarja Kauhanen

Tarja Kauhanen

Partner Marketing Advisor

Lukuaika, 4 min.

Vuosittain järjestettävä Microsoft Inspire -tapahtuma kokosi Heurekan tiedekeskukseen Microsoft-ekosysteemin suomalaisia kumppaniyrityksiä keskustelemaan alan ajankohtaisista asioista. Kulunutta vuotta leimaa erityisesti kumppaniyritysten huima kasvu.

Mikä on pinnalla Microsoft-ekosysteemin kumppaniyrityksissä juuri nyt? ”Eniten kiinnostavat suurimmat kasvualueet – Azure, pilvi, tietoturva”, Suomen Microsoft-kumppaniyhdistys IAMCP:n puheenjohtaja Heikki Rakkolainen kertoo.  

Nämä teemat korostuivat myös Microsoft Inspire Suomi 2022 -tapahtumassa. Microsoft järjestää kumppaneilleen vuosittain globaalin Inspire-tapahtuman, jonka lisäksi Suomen kumppaniverkostolle järjestetään myös paikallinen Inspire-tilaisuus. Tapahtumissa kerrotaan Microsoftin ajankohtaisesta tarjonnasta ja uusista mahdollisuuksista kumppaneiden liiketoiminnan kasvattamiseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin – sekä vaihdetaan ajatuksia muiden ekosysteemin toimijoiden kanssa. Tänä vuonna hybridinä järjestetty Suomen Inspire-tapahtuma keräsi laajan joukon ekosysteemin edustajia elokuussa Vantaan tiedekeskus Heurekaan sekä verkkolähetystä seuraamaan.  

Teknologia-alan kasvu on ollut huimaa – Suomessa silti vahvat edellytykset kasvaa edelleen

Microsoftin Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Mervi Airaksinen kiitti kaikkia kumppaneita yhteisestä saavutuksesta ja loi samalla katseen tulevaan. Microsoftin globaali toimitusjohtaja Satya Nadella on todennut, että alan viime vuosien nopeasta kasvusta huolimatta digitaalinen teknologia on edelleenkin tärkein avain globaalin talouskasvun synnyttämiseksi. ”Lähiaika näyttää sumuiselta ja epävarmalta, mutta uskon, että tulemme jatkamaan kovaa kasvuamme edelleen. Meillä on kaikki avaimet jatkaa menestystämme”, Airaksinen totesi. 

Airaksinen huomautti, että eurooppalaisista yrityksistä noin 50 prosenttia aikoo kasvattaa ICT-budjettiaan tulevana vuonna. Tämä avaa kaikille ekosysteemin palveluntarjoajille merkittäviä mahdollisuuksia. Airaksisen mukaan hyviä tilaisuuksia kasvattaa liiketoimintaa syntyy myös esimerkiksi hyvinvointialueiden järjestelmäuudistusten sekä toimitusketjujen läpinäkyvyyden lisääntymisen myötä. 

Muista suurimmista kehityskuluista Airaksinen mainitsi Espooseen, Kirkkonummelle ja Vihtiin suunnitteilla olevan datakeskusalueen. ”Kumppaniverkostolta ja valtionhallinnolta on Suomessa hankkeelle vahva tuki – datakeskus tarvitaan. Lisäksi keskus tulee käyttämään uusiutuvaa energiaa. Fortum ottaa datakeskuksen hukkalämmön talteen, minkä ansiosta Suomenojan kivihiilivoimala voidaan sulkea. Se vähentää Suomen hiilijalanjäljestä kaksi prosenttia”, Airaksinen totesi. 

Datakeskus tulee luomaan Microsoft-ekosysteemiin arviolta 11 000 työpaikkaa. Se tuo mukanaan haasteen, sillä toimiala kärsii pitkään jatkuneesta osaajapulasta.  

”Olemme sitoutuneet kouluttamaan markkinaan yhteensä 100 000 uutta osaajaa. Viime vuonna koulutimme osaajia 11 000, joista 9 000 kumppanien kautta ja 2 000 korkeakoulujen ja koulutusohjelmien kautta”, Airaksinen kertoi. 

Uudistuva kumppaniohjelma, työntekijäkokemusta vahvistavat palvelut ja Azuren markkinajohtajuus

Microsoftin kumppaniliiketoiminnan johtaja Katarina Engblom esitteli tilaisuudessa uudistuvaa Microsoft Partner Network -ohjelmaa, joka tulee jatkossa kulkemaan nimellä Microsoft Cloud Partner Program. Ohjelma tulee olemaan kumppaneille yksinkertaisempi, tasapuolisempi ja linjassa Microsoftin ratkaisukokonaisuuksien kanssa. Hän nosti esiin myös kumppaneille suunnatun Partner Pledge – Tech for Good -ohjelman, jonka tarkoituksena on sitouttaa Microsoft kumppaneineen luomaan teknologian avulla parempaa tulevaisuutta. 

”Viime vuonna lanseerattu ohjelmamme on houkutellut jo 48 kumppania, mikä ylitti odotuksemme! Ohjelma on edelleen auki halukkaille uusille kumppaneille”, Engblom sanoi. 

Suomen Azure-liiketoimintaryhmän johtaja Fama Doumbouya esitteli, kuinka liiketoimintaa voi tehdä kannattavasti ja fiksusti Azuren avulla. Microsoftista on tullut julkipilvimarkkinan markkinajohtaja, ja Azure-palveluista tietoturva kasvaa nopeimmin. 

Modern Work & Employee Experience -liiketoimintaryhmästä vastaava Kalle Saarikannas avasi syitä sille, miksi työntekijäkokemuksen parantaminen voi tuoda organisaatiolle rahanarvoista hyötyä. ”Microsoftin Work Trend Index -tutkimuksen mukaan 53 prosenttia työntekijöistä aikoo priorisoida terveyttä ja hyvinvointia työn kustannuksella enemmän kuin ennen pandemiaa. 52 prosenttia millenniaaleista ja z-sukupolvesta harkitsee työpaikan vaihtoa vuoden sisään”, hän korosti. 

Microsoft vastaa kasvavaan tarpeeseen luoda parempaa työntekijäkokemusta Viva-tuotteilla. Viva liittyy osaksi Microsoft 365 -palveluita yhdessä Teamsin ja Officen kanssa. Viva tuo lisäarvoa jokaiselle työntekijälle tarjoten esimerkiksi hyödyllistä dataa hänen työskentelytavoistaan.  

Lisäksi Suomen Surface-liiketoiminnasta vastaava johtaja Harri Mikkanen kuvaili, minkälaisia hyötyjä Surfacen kaltaiset laitteet tuovat työnantajalle – työntekijäkokemuksesta puhumattakaan. ”Useasti organisaatiot panostavat ohjelmistoihin, ja käyttäjälle hankitaan ’joku laite’. Samalla kuitenkin 70 prosenttia sanoo, että laadukas laite on avain tehokkuuteen ja fiksuun työntekoon”, Mikkanen huomautti. 

Kaksitoista Vuoden kumppani -tunnustusta suomalaisyrityksille

Tänä vuonna suomalaiskumppaneille jaettiin 12 Vuoden kumppani -tunnustusta eri kategorioissa. 

Vuoden kumppaniksi Suomessa valittiin toista kertaa peräkkäin Tietoevry. Palkitsemisen perusteena on esimerkiksi se, että Tietoevryn pilvipalveluiden kasvu oli vuonna 2022 moninkertaista Suomen markkinaan verrattuna kaikissa kolmessa Microsoftin keskeisessä pilvipalvelussa.  

Vuoden vaikuttajana palkittiin Islet Groupin toimitusjohtaja Janina Luoto. Hän on toiminut teknologia-alan roolimallina ja ollut mukana edistämässä alan tasa-arvoa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

”Tällaisilla tunnustuksilla on valtavan suuri merkitys. On tärkeää nostaa esiin sekä menestyneitä kumppaneita että myös hyvää yhteistyötä. Inspiren kaltaisissa tilaisuuksissa oppii lisää siitä, miten tehdä enemmän hyödyllistä yhteistyötä muiden ekosysteemin yritysten ja yhtä lailla myös Microsoftin kanssa”, Luoto totesi. 

Efima palkittiin vuoden Power Platform -kumppanina. Viimeisen vuoden aikana Efiman Power Platform ja Power Apps -tiimien henkilöstömäärä on tuplaantunut, ja yritys palvelee yli 2000 loppukäyttäjää Suomessa.  

”Kiitos Microsoft-kumppanitiimillemme, ilman sitä emme olisi pystyneet rakentamaan yrityksellemme täysin uutta liiketoiminta-aluetta. Tämä palkinto on tärkeä tunnustus siitä työstä, mitä teemme asiakkaidemme liiketoiminnan parantamiseksi”, Efiman perustajiin kuuluva Kai Lyytinen sanoi. 

Muiden palkittujen joukossa oli esimerkiksi Tech for Good -tunnustuksen saanut Innofactor, joka on rakentanut HUS Terveyskylä -palvelun ratkomaan koronan haasteita ja auttamaan sairaanhoitopiiriä palvelemaan entistäkin enemmän asiakkaita. Sulava palkittiin kahdella tunnustuksella: niitä ovat vuoden Moderni työ, tietoturva ja vaatimustenmukaisuus -tunnustus sekä vuoden Teams-kumppani -tunnustus. Suomi on yksi maailman johtavista maista Microsoft 365:n ja Teamsin käyttöönotossa, ja Sulavalla on ollut kokonaisuudessa merkittävä rooli. 

Lista kaikista 2022 Vuoden Kumppani -tunnuksen saaneista kumppaniyrityksistä luettavissa Microsoftin Uutishuoneessa. 

Suomen Inspire-tapahtuman tallenne on saatavilla tästä linkistä. Globaalin Inspire-tapahtuman webinaarien nauhoiteet on katsottavissa täällä. Lisätietoja Microsoftin tarjoamista koulutuksista, resursseista ja mahdollisuuksista kumppaneille saatavilla Microsoft-kumppanikeskuksesta. 

Raportti: Work Reworked

Tähän oppaaseen tutustumalla löydät tietoa siitä, miltä työn tulevaisuus näyttää, ja saat neuvoja digitaalisella aikakaudella menestymiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Teknologia mahdollistaa keskittymisen olennaiseen 

    Teknologia mahdollistaa keskittymisen olennaiseen 

    Viime vuodet ovat olleet vilkasta aikaa kouluissa. Opetussuunnitelman mukainen tapa lähestyä opettamista on täytynyt omaksua ja viedä käytäntöön. Samalla koulujen kohtaamat haasteet ovat muuttuneet, kun oppilaiden tarpeet ovat entistäkin moninaisempia. Tähän vastataan yksilöimällä oppimista, mikä ei ole kuitenkaan yksinkertaista, jos luokassa on 25 tai 30 oppilasta. Ei olekaan ihme, että merkkejä opettajien väsymisestä on ollut […]

  • Opettaja hyödyntämässä digitaalista oppimisympäristöä luokkahuoneessa.

    Koulutusalan webinaarit ja tapahtumat

    Täältä löydät tietoa Microsoft Suomen oppilaitostiimin sekä kumppaneidemme virtuaalitapahtumista kuten webinaareista, työpajoista ja virtuaalikoulutuksista. Opetusalan Teams-kahvit Nykyiset opetussuunnitelmat ja digitalisaatio vaativat opettajilta jatkuvaa digitaitojen opettelua. Haluamme tehdä siitä helppoa ja hauskaa! Tule kerran kuussa Microsoft 365 Oppimisen ja Opettamisen kahvila -webinaariin kuulemaan ja keskustelemaan Microsoft 365:n tarjoamista mahdollisuuksista muiden pedagogien ja koulujen IT-päättäjien kanssa. Asiantuntijamme Sami […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Muutos hyvinvointialueelle on kuin lyövän sydämen leikkaus

    Nyt tehdään historiallisen suuri uudistus, tärkeää on sen turvallinen haltuunotto, Länsi-Uudenmaan terveyspalvelujen valmistelujohtaja Markus Paananen sanoo. Yksi avainresurssi on tieto. Jokainen tarvitsee siitä tukevan otteen, asiakasta myöten. Tiedolla johtaminen apuna hyvinvointialueiden tulevaisuuden rakentamisessa Ehkä joka toisen ranteesta löytyy jo älykello, jolla voi seurata omaa sykettä, hapenottokykyä, unta ja askelmääriä. Johdamme itseämme tällä tiedolla. Jos ja […]

  • Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Vuoden vaihtuessa on hyvä katsoa myös taaksepäin. Monille vuosi 2021 oli epävarmuuden vuosi, mutta erityisesti eräs ihmisryhmä on kohdannut ennennäkemättömiä haasteita: hoitoalan työntekijät. Kunnioittaakseen näitä keskuudessamme työskenteleviä tosielämän sankareita Maailman terveysjärjestö on nimennyt vuoden 2020 sairaanhoitajien vuodeksi ja vuoden 2021 hoitotyöntekijöiden vuodeksi.   Yhteiskunnassamme jyllännyt Covid-19-pandemia on nostanut kansanterveyskysymykset poliittisen keskustelun kärkeen. Koronaviruspandemian seurauksena terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä […]

Vähittäiskauppa

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Aikaa huolenpitoon – innovaatio vapauttaa arvokasta aikaa hoitotyöhön ja potilaan kohtaamiseen

    Vuoden vaihtuessa on hyvä katsoa myös taaksepäin. Monille vuosi 2021 oli epävarmuuden vuosi, mutta erityisesti eräs ihmisryhmä on kohdannut ennennäkemättömiä haasteita: hoitoalan työntekijät. Kunnioittaakseen näitä keskuudessamme työskenteleviä tosielämän sankareita Maailman terveysjärjestö on nimennyt vuoden 2020 sairaanhoitajien vuodeksi ja vuoden 2021 hoitotyöntekijöiden vuodeksi.   Yhteiskunnassamme jyllännyt Covid-19-pandemia on nostanut kansanterveyskysymykset poliittisen keskustelun kärkeen. Koronaviruspandemian seurauksena terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä […]

Digitalisaatio

  • Teknologia mahdollistaa keskittymisen olennaiseen 

    Teknologia mahdollistaa keskittymisen olennaiseen 

    Viime vuodet ovat olleet vilkasta aikaa kouluissa. Opetussuunnitelman mukainen tapa lähestyä opettamista on täytynyt omaksua ja viedä käytäntöön. Samalla koulujen kohtaamat haasteet ovat muuttuneet, kun oppilaiden tarpeet ovat entistäkin moninaisempia. Tähän vastataan yksilöimällä oppimista, mikä ei ole kuitenkaan yksinkertaista, jos luokassa on 25 tai 30 oppilasta. Ei olekaan ihme, että merkkejä opettajien väsymisestä on ollut […]