Siirry pääsisältöön
mies seisoo kannettavan tietokoneen edessä
Lukuaika, 3 min.

Elämme työtapojen osalta valtavien muutosten aikaa. Kaikenlaiset organisaatiot ovat ottaneet käyttöön uusia digitaalisia työskentelytapoja, jotta niiden henkilöstö pystyy toimimaan myös etätyössä. Nämä muutokset eivät kuitenkaan koske vain sitä, MISSÄ työskentelemme – vaan myös sitä, MITEN se tapahtuu.

Tilintarkastusyritys EY:n tutkimuksessa todettiin, että lähes puolet yritysjohtajista 45:ssä eri maassa on päättänyt nopeuttaa automaation ja tekoälyn käyttöönottoa. Itse asiassa Maailman talousfoorumi arvioi, että tällaiset teknologiat saattavat korvata 75 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2022 mennessä ja luoda samalla 133 miljoonaa uutta työpaikkaa, kun yritykset määrittelevät tuottavuus- ja yhteistyötavoitteensa uudelleen. Ainakin yksi asia on selvä: teknologia on tämän strategian ytimessä.

Kyseessä on muutos, joka osoittautuu täysin peruuttamattomaksi. Meidän on vain mentävä eteenpäin.

Mahdollisuus parantaa digitaalisia taitojasi

Tämä uusien digitaalisten toimintatapojen poikkeuksellinen yleistyminen asettaa meille kaikille paineita kehittää taitojamme, jotta monilla aloilla valmiiksi ongelmallinen digitaitojen kuilu ei laajentuisi entisestään.

Vuosi 2020 on aiheuttanut mullistuksia melkein kaikkien elämässä. Tiedämme varmuudella, että työmarkkinat näyttävät pian erilaisilta, kun talouksia pyritään rakentamaan ja innovoimaan uudelleen. Suuri osa tästä tapahtuu teknologisten ratkaisujen pohjalta. Meidän kaikkien on pyrittävä valmistautumaan tähän uuteen todellisuuteen. Juuri tämä hetki voi kuitenkin tarjota ainutlaatuisen mahdollisuuden investoida digitaalisiin taitoihin ja hankkia sertifioituja pätevyyksiä, jotka parantavat itse kunkin työllisyysnäkymiä.

Investoimalla digitaalisiin taitoihin tänä päivänä voit avata ovia uusille mahdollisuuksille joko nykyisellä alallasi tai mahdollisesti täysin toisella alalla. Paremmat digitaaliset taidot auttavat kehittämään itseluottamustasi, lisäämään työtyytyväisyyttäsi, parantamaan työsi tuottamaa lisäarvoa ja jopa korottamaan palkkaasi.

Motiiveistasi riippumatta kurssit ja sertifioinnit tarjoavat hyvän tavan aloittaa. Global Knowledgen vuonna 2018 julkaisemassa raportissa havaittiin pätevyyksien hankkimisen tuottavan seuraavanlaisia tuloksia:

  • 70 % parempi työtehokkuus
  • 22 % (Yhdysvallat) / 9 % (muu maailma) parempi palkka sertifioimattomiin työntekijöihin verrattuna
  • nopeampi suoriutuminen töistä (40 % vastaajista)
  • systeemitason tehokkuuksien soveltaminen (30 % vastaajista).

Aloita oppiminen Microsoftin tuella

Uusien digitaalisten työskentelytapojen merkittävä yleistyminen – ja se, että 95 % Fortune 500 -yrityksistä käyttää Microsoftin pilvipalveluita – tarkoittaa, että Microsoft tarjoaa parhaan lähtökohdan relevanttien ja arvokkaiden taitojen kehittämiseen.

Microsoft Level Up -portaali sisältää monia maksuttomia kursseja ja digitaalisia tapahtumia, jotka sopivat melkein kaikkiin oppimistapoihin, tarpeisiin ja kykyihin. Kurssit on suunniteltu siten, että saat niistä lisätietoa Microsoftin kolmesta pilvipohjaisesta tuotteesta ja voit parantaa niihin liittyviä taitojasi: Microsoft Azure, Microsoft 365 ja/tai Microsoft Dynamics 365.

Voit oppia omaan tahtiisi ja suorittaa sen jälkeen sertifiointeja, jotka todistavat, että hallitset teknisten ja toiminnallisten konsulttien ja myyjien ajanmukaisia taitoja.

Microsoft Azure

Azure on Microsoftin rakentama alan johtava pilvialusta, jota käyttävät kaikenlaiset organisaatiot lähes kaikissa maailman maissa. Level Up tarjoaa valikoiman Azure-kursseja, verkkotapahtumia ja sertifikaatteja. Portaali auttaa sinua löytämään nopeasti kaiken tarvitsemasi Azuren perusteista edistyneisiin datatieteen taitoihin, joita käsittelee muun muassa AI Business Schoolin tekoälykurssi.

Lisäksi Azure Heroes -ohjelman kautta voit saada tunnustusta työpanoksestasi teknisten asiantuntijoiden ja kehittäjien yhteisössä. Voit ehdottaa nimitystä itsellesi tai jollekin positiivisia muutoksia aikaansaavalle henkilölle. Palkkiona voi olla ainutkertainen, lohkoketjupohjainen “merkki”.

Napsauta tästä lukeaksesi lisätietoja Microsoft Azuresta.

Microsoft 365

Microsoft 365 on yritysten tuottavuuspilvi, jossa yhdistyvät Office 365, Windows 10 Enterprise ja Enterprise Mobility and Security. Tämä tarkoittaa sekä maailmankuuluja sovelluksia, jotka lähes kaikki työikäiset tunnistavat, että hieman vähemmän tunnettuja sovelluksia.

Level Up sisältää oppimispolkuja ja sertifikaatteja, joiden avulla voit parantaa kaikkiin Microsoft 365 -sovelluksiin liittyviä taitojasi. Vuonna 2020 erityisen tärkeitä ovat etätyökurssit: ‘Tiimien yhteistyön hallinta Microsoft Teamsilla’, ‘Etätyöpöydän ja sovellusten tarjoaminen Azuren ja Windows-virtuaalityöpöydän avulla sekä Yritystietojen suojaaminen Microsoft 365:llä.

Napsauta tästä lukeaksesi lisätietoja Microsoft 365:stä.

Microsoft Dynamics 365 Talent Portal

Dynamics 365 on kattava joukko yrityksen resurssisuunnitteluun (ERP) ja asiakkuudenhallintaan (CRM) tarkoitettuja sovelluksia.

Jos olet ERP- tai CRM-asiantuntija, Microsoft Dynamics 365 Talent Portalin kautta voit hakea töitä tai projekteja luotetuilta Microsoft-kumppaneilta. Ne auttavat sinua hankkimaan tarvittavan koulutuksen.

Aina ensimmäiseen Microsoft-sertifiointikokeeseen asti voit myös kehittää uusia Microsoftin teknologioihin liittyviä taitoja maksuttomien, virallisten Microsoft-verkkokurssien ja -opastuksen avulla.

Napsauta tätä lukeaksesi lisätietoja Microsoft Dynamics 365 Talent Portalista.

Nyt voit edistää uraasi maksuttomien verkkokurssien ja -sertifiointien avulla.

Tutustu Microsoft Level Up -ohjelmaan ja aloita pilvipalvelutaitojesi kehittäminen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Koulutus

  • Kuinka Microsoft Learn auttaa opiskelijoita kehittämään teknisiä taitojaan

    Kuinka Microsoft Learn auttaa opiskelijoita kehittämään teknisiä taitojaan

    Opettajien roolina on antaa seuraavalle sukupolvelle eväät tulevaisuutta varten. Nykypäivää tämä tarkoittaa sellaisten taitojen kehittämistä, joilla opiskelijat voivat menestyä digitaalisessa tulevaisuudessa.  Digitaalinen lukutaito on jo nyt olennainen osa opetussuunnitelmia kaikkialla Euroopassa peruskoulusta lähtien. Korkea-asteen oppilaitoksilla on kuitenkin tarve valmistella opiskelijoita koulutusjärjestelmän ulkopuoliseen elämään – eli tarjota heille teknisiä taitoja, jotka auttavat menestymään digitaalisessa työelämässä.   […]

  • FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    “Jos nykypäivänä aikoo tehdä uraa lääketieteellisen informatiikan alalla, se edellyttää perinpohjaista osaamista esimerkiksi ohjelmistotekniikassa ja koneoppimisessa. Onneksi siinä auttavat Microsoftin kurssit, joiden avulla pääsee oppimisen alkuun ja voi hankkia perustiedot myöhemmin hankittavan osaamisen pohjaksi.” Itävaltalaisen FH JOANNEUM -yliopiston maisteriopiskelija Daniel Reichenpfader kertoo, miten uusien teknologioiden ymmärtämisestä on tullut elintärkeää työpaikan saamisessa kilpailluilla aloilla ja miten […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Digitalisaatio