Siirry pääsisältöön
Pulse
Lukuaika, 4 min.

Opettajien roolina on antaa seuraavalle sukupolvelle eväät tulevaisuutta varten. Nykypäivää tämä tarkoittaa sellaisten taitojen kehittämistä, joilla opiskelijat voivat menestyä digitaalisessa tulevaisuudessa. 

Digitaalinen lukutaito on jo nyt olennainen osa opetussuunnitelmia kaikkialla Euroopassa peruskoulusta lähtien. Korkea-asteen oppilaitoksilla on kuitenkin tarve valmistella opiskelijoita koulutusjärjestelmän ulkopuoliseen elämään – eli tarjota heille teknisiä taitoja, jotka auttavat menestymään digitaalisessa työelämässä.  

On olemassa kuitenkin näyttöä siitä, että digitaalisia taitoja ei aina opeteta. Esimerkiksi teknologia-alalle on tulossa 149 miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.1 Jos osaamisvajetta ei saada korjattua, arviolta 4,3 miljoonaa näistä työpaikoista voi jäädä täyttämättä vuoteen 2030 mennessä.2 Työpaikkojen täyttymisen varmistaminen on selvästikin tärkeä prioriteetti, ja siitä saatava hyöty on huomattava. Globaali talous voisi kasvaa $8,3 biljoonalla vuoteen 2030 mennessä, jos tuottavuutta kasvatetaan ja näihin tulevaisuuden taitoihin investoidaan laaja-alaisesti sekä nykyisessä että seuraavassa opiskelijasukupolvessa.3

Microsoft Learn on luotu tätä tavoitetta ajatellen: se tarjoaa opettajille, oppilaitoksille ja korkeakouluopiskelijoille pääsyn maksuttomiin resursseihin, joilla osaamista voidaan kehittää ja jotka valmistelevat opiskelijoita tulevaisuuden digitaaliseen työelämään.

Sertifioituja teknisiä taitoja, jotka vastaavat työnantajan odotuksia 

Digitalisaatio vaikuttaa selvästi valtaosaan organisaatioista kaikilla sektoreilla. Ne edellyttävät henkilöstöltään ja tiimeiltään teknisiä digitaitoja varmistaakseen menestyksensä tulevaisuudessa.

On siis järkevää, että korkeakoulut tarjoavat opiskelijoilleen mahdollisuudet hankkia nämä tekniset taidot, ennen kuin he päättävät koulutuksensa ja löytävät itsensä todellisilta digitaalisilta työmarkkinoilta. 

91 % rekrytointipäälliköistä katsoo sertifiointeja ehdokkaiden arvioinnissa.

Microsoft Learnin keskeisenä tavoitteena on tarjota alalla tunnustettuja Microsoft-sertifiointeja, joiden avulla opiskelijat voivat osoittaa tekniset taitonsa työnantajille. Nämä sertifioinnit alkavat perustaidoista, mutta ne kattavat myös muita aiheita Azuresta tekoälyyn, data-analytiikkaan ja kyberturvallisuuteen. Näin opiskelijat voivat hankkia sellaisia teknisiä taitoja, joita he tarvitsevat työskennelläkseen alan työpaikoissa.

Valmis opetussuunnitelma, joka integroituu saumattomasti olemassa oleviin tutkintopolkuihin  

Yleinen este uusien opetussuunnitelmien käyttöönotolle on mielikuva siitä, että ne heikentäisivät olemassa olevaa opetussuunnitelmaa. Microsoft Learn on luotu yhteistyössä opettajien, oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa – se toimii olemassa olevien tutkintopolkujen rinnalla, ei niiden vastaisesti eikä niiden kanssa ristiriidassa. 

Microsoft Learn for Educators (MSLE) tarjoaa kaiken, mitä opettajat ja oppilaitokset tarvitsevat lisätäkseen teknisten taitojen opetuksen olemassa oleviin tutkintopolkuihin. Tähän sisältyvät opetusvalmiit aineistot, työkalut ja resurssit, jotka opettajat voivat helposti integroida olemassa olevaan opetussuunnitelmaansa. 

Tarjolla on myös omatoimisia oppimispolkuja ja virtuaalisia oppimispäiviä. Niiden avulla opettajat voivat hankkia taitoja, joita tarvitaan teknisen ja käytännönläheisen opetussuunnitelman opettamiseen. Lisätukea varten käytettävissä on koulutusohjelmapäällikkö, joka tukee opettajia Microsoft Learnin käytön aloittamisessa. Tukea tarjoavat myös Microsoftin asiantuntijat sekä aktiivinen yhteisö, jossa opettajat voivat jakaa ideoita ja laajentaa verkostojaan. 

Opiskelijoiden valmistaminen tulevaisuutta varten Microsoft Learnin avulla 

Microsoft Learn on jo antanut yli 4,500 opettajan käyttöön koulutusta, teknologiaa ja työkaluja, joilla he voivat valmistella opiskelijoita menestymään tulevaiuudessa. Näiden opettajien ohjauksessa olleet opiskelijat myös menestyvät. 

Microsoft Learn tarjoaa opiskelijoille pääsyn maksuttomaan oppimiskeskukseen, joka sisältää lähes 3,000 moduulia, oppimispolkua ja koulutusta mm. dataan ja tekoälyyn liittyen. Maksuttomien Azure-pilvipalveluiden ja alalla tunnustettujen teknisten sertifiointien avulla opiskelijat voivat hankkia erilaisia taitoja, parantaa itseluottamustaan sekä kohottaa arvoaan työmarkkinoilla.  

Maailman jokaisessa yrityksessä IT-osaaminen ja uusien teknologioiden ymmärtäminen ovat ehdottoman kriittisiä. Riippumatta siitä, mitä yritys tekee tai minkä alan töistä on kysymys – tekoälyä ja pilvipalveluita ymmärtävä henkilöstö on erittäin kysyttyä.*

*Jon Oleaga, teknologiatrendien ja digimarkkinoinnin apulaisprofessori, IE Universityn digitalisaatiokonsultti 

Jatkuvasti kehittyvä resurssi jatkuvasti kehittyviin työelämän tarpeisiin 

Microsoft tietää hyvin, että koulutuksen parhaat käytännöt kehittyvät jatkuvasti. Microsoft Learn pyrkii heijastelemaan tätä kehitystä. Kehitämme olemassa olevia kursseja pitemmälle, lisäämme uusia oppimispolkuja sekä kuuntelemme opettajia ja opiskelijoita, jotka ovat jo osa Microsoft Learn -yhteisöä. Näin varmistamme, että Microsoft Learnista löytyvät resurssit ovat merkityksellisiä ja ajantasaisia. 

Lataamalla maksuttomia yksisivuisia oppaitamme saat lisätietoja siitä, kuinka voit antaa opettajille valmiudet menestyä työssään sekä opiskelijoille lisävauhtia työuran alkuun:

 

 

Lähteet:  1 “Certifications can spark confidence amidst unexpected changes”, Microsoft, 21. kesäkuuta 2021. 2 “2021 Value of IT Certification Employer Report”, Pearson Vue, 2021. 3 “WEF: Investing in the skills of future could add $8.3trln to global economy by 2030”, ZAWAYA, 25. toukokuuta 2022. 

1 tunti

Microsoft Learn opettajille

Liity yhteisöön ja aloita opiskelijoiden näköalojen laajentaminen jo tänään. Lue lisää Microsoft Learn opettajille täältä.

Microsoft on ihanteellinen kumppani tulevaisuuden opiskelijoille

Miten Microsoft tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa parantaakseen työn tulevaisuutta.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Koulutus

  • Kaksi nuorta tyttöä pelaa Minecraftia kannettavalla tietokoneella

    Tietojenkäsittelytieteen uusi visio opetussuunnitelmassa: Neljä resurssia, jotka auttavat opettajia alkuun

    Maailma on muuttumassa nopeasti. Koronaviruspandemia on vauhdittanut digitalisaatiota, ja kaikki liiketoiminta-alat ja instituutiot ovat siirtyneet hybridityöhön ja digitaalisiin toimituksiin. Tällä on ollut valtava vaikutus työelämässä vaadittuihin taitoihin. LinkedInin ja Microsoftin analyysin mukaan vuoteen 2025 mennessä syntyy 149 miljoonaa uutta digiteknologiaan liittyvää työpaikkaa esimerkiksi tietosuojan, data-analytiikan, kyberturvallisuuden ja tekoälyn aloilla. Kaikki nämä työt edellyttävät merkittävää tietojenkäsittelytieteen […]

  • FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    “Jos nykypäivänä aikoo tehdä uraa lääketieteellisen informatiikan alalla, se edellyttää perinpohjaista osaamista esimerkiksi ohjelmistotekniikassa ja koneoppimisessa. Onneksi siinä auttavat Microsoftin kurssit, joiden avulla pääsee oppimisen alkuun ja voi hankkia perustiedot myöhemmin hankittavan osaamisen pohjaksi.” Itävaltalaisen FH JOANNEUM -yliopiston maisteriopiskelija Daniel Reichenpfader kertoo, miten uusien teknologioiden ymmärtämisestä on tullut elintärkeää työpaikan saamisessa kilpailluilla aloilla ja miten […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Digitalisaatio

  • Pilvi, jota kiertää sininen nuoli.

    Azure Developer Tour 2022 – Matka jatkuu 21.-24.11.2022

    Viime marraskuussa  Azure Tour -konseptin heräsi jälleen henkiin ja kiersi Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa kertomassa päivän siitä, mikä Azuressa marinoituneita ammattilaisia inspiroi. Saatu palaute oli loistavaa ja nyt liikkeelle lähdetään jälleen, sillä Azure Tour 2022 kiertää samat kaupungit 21.-24.11.2022! Samalla konseptilla ja jengillä mennään. Päivän verran ilmaista asiaa Azuresta tunnettujen puhujien tarjoilemana sekä mahantäytettä + […]