Siirry pääsisältöön
pöytäkone työpöydällä

Miten Microsoft auttaa asiakkaita omaksumaan Azuren kehittäjäkoulutuksen avulla

Lukas Lundin

Lukas Lundin

Tuotemarkkinointipäällikkö, Azure

Lukuaika, 6 min.

Teknologian muutosvauhti ei ole koskaan ollut yhtä nopea kuin nykyään. Lisäksi kaikki viittaa siihen, että tämä vauhti jatkaa kasvuaan. Maailman talousfoorumin vuonna 2020 julkaisemassa raportissa Jobs of Tomorrow arvioidaan, että “uudenlaisten ammattien ja taitojen kysynnän täyttäminen työmarkkinoilla uuden teknologisen aikakauden tarpeisiin voisi lisätä bruttokansantuotteen kasvua 11,5 biljoonalla Yhdysvaltain dollarilla seuraavan vuosikymmenen aikana”. Lisäksi on erittäin todennäköistä, että monia kymmenen vuoden päästä keskeisiä dataan, tekoälyyn, tekniseen suunnitteluun ja pilvipalveluihin liittyviä työpaikkoja ei ole vielä edes olemassa.

Miten yritykset sitten hallitsevat tätä jatkuvasti kasvavaa muutosvauhtia ja kaikkia siihen liittyvät haasteita? Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella korostaa jatkuvan “teknologisen intensiteetin” merkitystä. Satya määrittelee teknologisen intensiteetin “yritysten potentiaaliksi tehostaa kasvuaan – teknologian omaksumisen ohella – myös omia teknologioitaan rakentamalla”. Hän myös tarkentaa: “Teknologiseen intensiteettiin liittyy kaksi näkökohtaa. Ensinnäkin jokaisen organisaation on omaksuttava nopeasti luokkansa parasta teknologiaa. Yhtä lailla tärkeää on se, että niiden on kehitettävä omia ainutlaatuisia digitaalisia valmiuksiaan. Tämä alkaa henkilöstöstä, joka tuntee uusinta teknologiaa syvällisellä tasolla.”

Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten Microsoft auttaa asiakkaitaan saavuttamaan teknologista intensiteettiä tarjoamalla monenlaisia Azure-oppimismahdollisuuksia, jotka auttavat rakentamaan, ylläpitämään ja vahvistamaan kehittäjien ja IT-henkilöstön pilvipalvelutaitoja.

Microsoftin lähestymistapa oppimiseen

Microsoft ei ole teknologiakoulutuksen alalla uusi tulokas, mutta lähestymistapa on muuttunut samalla, kun ohjelmistot ovat kehittyneet muutaman vuoden välein toimitetuista CD-levyistä päivittäin uudistettaviin pilvipalveluihin. Aiempi koulutustarjonta oli suhteellisen kapea-alaista, keskittyi tiettyihin tuotteisiin ja muuttui hitaasti. Sen sijaan nykypäivän koulutustarjonta keskittyy olennaisiin rooleihin ja taitoihin, ja sisältö muuttuu parin kuukauden välein vastauksena nopeasti muuttuvaan teknologiaympäristöön.

Roolipohjainen koulutus

Microsoft tekee tiivistä yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten kumppanien kanssa kerätäkseen ja analysoidakseen dataa kaikenkokoisten modernien yritysten keskeisistä rooleista. Kullekin roolille suoritetaan työtehtäväanalyysi. Tämän prosessin tuloksena on luettelo roolin edellyttämistä taidoista – toisin sanoen niistä valmiuksista, joita roolissa tarvitaan tehokkaaseen toimintaan. Tämä on jatkuva prosessi, ja uusia rooleja ja taitoja lisätään teknologian kehittyessä.

Microsoft käyttää tämän prosessin tuotoksia kehittääkseen roolipohjaista koulutusta niille rooleille, joita se pitää kriittisen tärkeinä sekä olemassa olevien että strategisesti tärkeiden uudenlaisten tarpeiden näkökulmasta. Roolipohjaista koulutusta on tällä hetkellä saatavilla seuraaviin Azureen liittyviin rooleihin liittyen:

  • Azure-järjestelmänvalvoja
  • Azure-datainsinööri
  • Azure-tietoturvainsinööri
  • Azure-tietokannan järjestelmänvalvoja
  • Azure-kehittäjä
  • DevOps-insinööri
  • Azure-ratkaisuarkkitehti
  • Azure-datatieteilijä
  • Azure-tekoälyinsinööri

Perusteet ja erikoiskoulutukset

Microsoft tarjoaa myös erilaisia peruskoulutuskursseja esimerkiksi IT-johtajille, jotka eivät tarvitse syväluotaavaa roolipohjaista koulutusta. Fundamentals-koulutus (perusteet) on myös hyvä lähtökohta kehittäjille, jotka ovat ensi kertaa perehtymässä uuteen teknologiseen alueeseen ja joiden on hankittava perustietoja (esim. Azure Fundamentals).

Janan toisessa päässä ovat erikoiskoulutuskurssit, jotka palvelevat tiettyjen hankkeiden tai sovellusten erityistarpeita. Hyvässä taitokehityssuunnitelmassa (jota käsitellään myöhemmin osana yrityksen taitokehityshanketta) peruskoulutus, roolipohjainen koulutus ja erikoiskoulutus yhdistyvät usein kerrokselliseksi suunnitelmaksi, jossa jokainen vaihe toimii perustana seuraaville vaiheille.

Monia reittejä menestykseen

Toinen Microsoftille tyypillinen lähestymistapa oppimiseen on sen huomioiminen, että eri ihmiset oppivat eri tavoilla. Kaikkien oppijoiden menestyksen maksimoimiseksi Microsoft tarjoaa yhdistelmän omatoimista verkko-oppimista sekä opettajan johdolla tapahtuvaa virtuaalista ja kasvokkaista opetusta. Koulutus tarjoaa osallistujille mahdollisuuden suorittaa käytännönläheisiä harjoituksia. Monet Azure-harjoituksista toimitetaan helppokäyttöisissä, maksuttomissa ja eristetyissä “hiekkalaatikkoympäristöissä”. Lisäksi vuorovaikutteisuus on keskiössä. Usein toistuvilla kyselyillä arvioidaan tietämystä ja annetaan palautetta.

Keskeiset resurssit ja ohjelmat

Microsoft tarjoaa monia resursseja ja ohjelmia, jotka auttavat asiakkaita ja heidän tiimejään oppimaan. Seuraavissa kappaleissa keskitymme Microsoft Learniin ja kolmeen keskeiseen ohjelmaan: Cloud Skills Challengeen, Enterprise Skills Initiativeen ja Microsoft-sertifiointeihin.

Microsoft Learn

Microsoft Learn on kaiken Microsoft-koulutuksen kulmakivi tai “etuovi”. Tällä hetkellä saatavilla on yli 1 000 omaan tahtiin suoritettavaa moduulia, ja uusia lisätään jatkuvasti. Microsoft Learn on todellinen “à la carte” -tuote: käyttäjät voivat selata yksittäisiä moduuleja ja saada opastusta tiettyyn aiheeseen tai valita oppimispolun, joka sopii tiettyyn rooliin (esim. Azure-kehittäjä). Oppimispolut ovat loogisesti järjestetty ryhmä moduuleja, jotka tarjoavat kattavan ymmärryksen tietystä aihealueesta. Monet oppimispolut johtavat sertifiointeihin, joita käsitellään jäljempänä tässä blogiartikkelissa. Kunkin moduulin sisältö kattaa tekstejä, videoita, vuorovaikutteisia kyselyitä ja käytännöllisiä harjoituksia.

Cloud Skills Challenge

Cloud Skills Challenge yhdistää oppimiseen leikkimielistä kilpailua! Microsoft Learnin oppimispolkuja tai mukautettuja moduulikokoelmia hyödyntämällä osallistujat voivat seurata oppimisensa edistymistä sekä ansaita virtuaalisia osaamismerkkejä ja -palkintoja. Kilpaile kerskailuoikeuksista ystäviäsi vastaan tai ota yhteyttä Microsoftin sovelluskehityspäällikköön, tekniseen asiakaspäällikköön tai pilvisovellusarkkitehtiin, jos haluat määrittää tiimihaasteen omassa yrityksessäsi. Tiimihaasteisiin sisältyy tulostaulukko ja palkintoja (saatavuus riippuu osallistumistasosta ja muista tekijöistä) osallistumiseen kannustamiseksi sekä saavutettujen taitojen arvioimiseksi.

Enterprise Skills Initiative

Enterprise Skills Initiative (ESI, yrityksen taitokehityshanke) tarjoaa yritysasiakkaille ohjelmallisen tavan vastata organisaatioidensa osaamisvajeeseen. Se mahdollistaa Azuren nopean ja tehokkaan käyttöönoton. Kullekin asiakkaalle määritetään koulutusohjelmapäällikkö ja luodaan mukautettu taitokehityssuunnitelma. Taitokehityssuunnitelma yhdistetään usein Microsoft Learnin omatahtisiin oppimisresursseihin ja Cloud Skill Challengeen, joissa järjestetään virtuaalisia koulutuspäiviä ja kasvokkain opettajan johdolla tapahtuvaa koulutusta määrättyjen oppimistavoitteiden saavuttamiseksi. Koulutusohjelmapäällikön keskeisenä tavoitteena on työskennellä asiakkaiden kanssa, jotta opittavat asiat ovat linjassa keskeisten hankkeiden kanssa. Samalla taitojen vaikutusta asiakkaan keskeisiin projekteihin voidaan mitata erilaisilla tunnusluvuilla.

ESI-ohjelma on saatavilla maailmanlaajuisesti tietyille asiakkaille ja kehittyy jatkuvasti yritysten tarpeisiin vastaamiseksi. Ohjelmaan lisätään pian uudet oppimis- ja asiakasportaalit, jotka tekevät käytöstä ja hallinnasta entistä tehokkaampaa. Lisäksi tarjolla tulee olemaan reaaliaikaisia valmistautumissessioita Azure-sertifiointikokeisiin. Ota yhteyttä Microsoftin koulutusohjelmapäällikköön, sovelluskehityspäällikköön tai tekniseen asiakaspäällikköön, jos haluat lisätietoa yrityksen taitokehityshankkeesta ja siitä, miten oma yrityksesi voi hyötyä tästä ohjelmasta.

Sertifioinnit

Microsoft korostaa johdonmukaisesti sertifioinnin merkitystä oppimisprosessissa. Kokeita päivitetään säännönmukaisesti, jotta ne kattavat uusimmat teknologiset muutokset. Ihannetapauksessa kaikki Microsoft Learnin, Cloud Skills Challengen ja Enterprise Skills Initiativen myötä hankitut taidot validoidaan ja palkitaan yhdellä tai useammalla sertifikaatilla. Yksilöt hyötyvät sertifioinnista saamalla kansainvälistä tunnustusta pilviteknologian asiantuntijoina ja parantamalla ammatillista osaamistaan. Sertifioinnin avulla myös IT-johto pystyy määrittämään koulutusohjelmiensa arvon ja saa luottamusta siihen, että yrityksen tiimit ovat valmiita hyödyntämään Azuren tehoa.

Yhteenveto

Jatkuvan oppimisen kulttuuri on menestyvien yritysten kulmakivi nykypäivän nopeatempoisen muutoksen maailmassa. Microsoft on sitoutunut auttamaan asiakkaita saavuttamaan teknologisen intensiteetin ja kuromaan umpeen teknistä osaamisvajetta tarjoamalla erilaisia laadukkaita oppimismahdollisuuksia kehittäjille ja IT-henkilöstölle. Toivon, että tästä lyhyestä katsauksesta Azure-koulutuksen keskeisiin ohjelmiin ja resursseihin oli sinulle hyötyä. Voit aloittaa oman oppimispolkusi mukauttamisen tutustumalla Microsoft Learnin resursseihin, rekisteröitymällä Cloud Skills Challengeen, ottamalla yhteyttä Microsoftin edustajaan Enterprise Skills Initiativea koskien sekä aloittamalla valmistautumisen sertifiointeihin!

Microsoft Certifications

Earn certifications that show you are keeping pace with today’s technical roles and requirements.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Koulutus

  • Kuinka Microsoft Learn auttaa opiskelijoita kehittämään teknisiä taitojaan

    Kuinka Microsoft Learn auttaa opiskelijoita kehittämään teknisiä taitojaan

    Opettajien roolina on antaa seuraavalle sukupolvelle eväät tulevaisuutta varten. Nykypäivää tämä tarkoittaa sellaisten taitojen kehittämistä, joilla opiskelijat voivat menestyä digitaalisessa tulevaisuudessa.  Digitaalinen lukutaito on jo nyt olennainen osa opetussuunnitelmia kaikkialla Euroopassa peruskoulusta lähtien. Korkea-asteen oppilaitoksilla on kuitenkin tarve valmistella opiskelijoita koulutusjärjestelmän ulkopuoliseen elämään – eli tarjota heille teknisiä taitoja, jotka auttavat menestymään digitaalisessa työelämässä.   […]

  • FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    “Jos nykypäivänä aikoo tehdä uraa lääketieteellisen informatiikan alalla, se edellyttää perinpohjaista osaamista esimerkiksi ohjelmistotekniikassa ja koneoppimisessa. Onneksi siinä auttavat Microsoftin kurssit, joiden avulla pääsee oppimisen alkuun ja voi hankkia perustiedot myöhemmin hankittavan osaamisen pohjaksi.” Itävaltalaisen FH JOANNEUM -yliopiston maisteriopiskelija Daniel Reichenpfader kertoo, miten uusien teknologioiden ymmärtämisestä on tullut elintärkeää työpaikan saamisessa kilpailluilla aloilla ja miten […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Digitalisaatio

  • Pilvi, jota kiertää sininen nuoli.

    Azure Developer Tour 2022 – Matka jatkuu 21.-24.11.2022

    Viime marraskuussa  Azure Tour -konseptin heräsi jälleen henkiin ja kiersi Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa kertomassa päivän siitä, mikä Azuressa marinoituneita ammattilaisia inspiroi. Saatu palaute oli loistavaa ja nyt liikkeelle lähdetään jälleen, sillä Azure Tour 2022 kiertää samat kaupungit 21.-24.11.2022! Samalla konseptilla ja jengillä mennään. Päivän verran ilmaista asiaa Azuresta tunnettujen puhujien tarjoilemana sekä mahantäytettä + […]