Siirry pääsisältöön
Gladys Diaz istuu pöydässä kannettavan tietokoneen edessä
Lukuaika, 3 min.

Tänä vuonna koronapandemia on myllertänyt arjen ja työelämän Suomessa ja maailmalla. Yritykset ovat joutuneet järjestämään toimintaansa uudelleen, ja työntekijät ovat omaksuneet uusia toimintatapoja. Monille poikkeustilanne on kuitenkin tarkoittanut kokonaan uuden suunnan etsimistä. Työpaikan menettäminen voi herättää pohtimaan uramahdollisuuksia uudesta näkökulmastaMitä taitoja nykypäivänä tarvitaan ja arvostetaan? Millainen osaaminen avaisi ovia juuri sellaisiin tehtäviin, jotka minua kiinnostavat? Millä aloilla työtä on ylipäätään tarjolla? 

Työelämä on kuitenkin ollut murroksessa jo ennen pandemiaa. Uudet, esimerkiksi tekoälyä hyödyntävät teknologiset ratkaisut tarjoavat huikeita mahdollisuuksia eri toimialoilla, mutta edellyttävät osaamisen päivitystä. Microsoft kumppaneineen auttaa suomalaisia monin eri tavoin vahvistamaan digitaitojaan ja rakentamaan uraa IT- ja teknologia-alalla sekä muilla aloilla, sillä jokaisen yrityksen toiminnassa teknologialla on koko ajan yhä suurempi rooli.  

Maailmanlaajuinen osaamishanke auttaa löytämään uuden suunnan

Kerroimme heinäkuussa uudesta maailmanlaajuisesta osaamishankkeesta, jonka tarkoituksena on kasvattaa ja vahvistaa jopa 25 miljoonan ihmisen digitaitoja ja osaamista yleisesti vuoden loppuun mennessä. Haluamme näin osaltamme helpottaa koronaviruspandemian aiheuttamaa taloudellista kriisiä: taitojen kehittäminen on työnsä menettäneille tärkeä askel talouden toipumisessa. Osaamishankeen avulla pyrimme auttamaan ihmisiä, jotka haluavat kouluttautua uudelleen tai päivittää taitojaan vastaamaan muuttuneisiin tarpeisiin. Samalla autamme työvoimaa tarvitsevien alojen yrityksiä löytämään kaipaamiansa osaajia. Jo 10 miljoonaa ihmistä eri puolella maailmaa on hyödyntänyt osaamishankkeemme tarjontaa LinkedInin kautta.  

Osaamishankkeessamme on kolme painopistettä: 

  • Data ja analytiikka. Datan avulla työn etsijä saa parhaan käsityksen kysytyimmistä taidoista ja työvoimaa tarvitsevista aloista, mikä voi johtaa uusiin uramahdollisuuksiin. 
  • Ilmaiset koulutusmateriaalit. Tarjoamme ilmaisia opiskelukokonaisuuksia vuoden 2020 loppuun saakka sekä Microsoftin, LinkedInin ja GitHubin ilmaisia koulutussisältöjä auttaaksemme ihmisiä kehittämään taitoja, joita tarvitaan työvoimapulasta kärsivillä aloilla. 
  • Taitojen ja mahdollisuuksien yhdistäminenEdullisten sertifikaattisuoritusten ja ilmaisten työnhakutyökalujen avulla seuraava työpaikka on helpompi löytää. 

LinkedInin portaalista löytyy hyödyllisiä oppeja ja materiaaleja esimerkiksi työnhakuun ja haastatteluun, verkossa käytettävien ryhmätyösovellusten käyttöön sekä tehokkaaseen ja toimivaan tiimityöskentelyyn. 

Paikalliset sitoumukset vastaavat kotimaisiin tarpeisiin

Globaalin ohjelman lisäksi Microsoftilla on useita paikallisia hankkeita ja aloitteita, joiden avulla haluamme parantaa ihmisten kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksia. Suomessa Microsoftin ja TietoEVRYyhteisessä koulutusohjelmassa 3 000 Azure-ammattilaista sertifioidaan TietoEVRYyn. Tuloksena syntyy Pohjoismaiden suurin Azure-yhteisö, jonka osaaminen vahvistaa suomalaisyritysten datakeskeistä liiketoimintaa luotettavan pilviteknologian avulla. 

Yhdessä kumppanimme Saranen Consultingin kanssa järjestämme Azure Akatemia ja Dynamics 365 Akatemia -koulutusohjelmat ovat olleet todellinen menestystarinaPuolivuotinen koulutusohjelma on järjestetty kuusi kertaa ja sopii yhtä lailla sekä uraansa aloitteleville tulevaisuuden tekijöille että pitkän linjan osaajille. Ohjelman avulla yritykset kouluttavat ja rekrytoivat uusia Microsoft-teknologioiden osaajia monipuolisiin teknisiin ja kaupallisiin tehtäviin. Akatemioihin osallistuneista yli 85 prosenttia on työllistynyt työsuhteeseen heti koulutuksen jälkeen. 

Akatemiassa on kaksi koulutuspolkua eri teknologioihin: Microsoftin Azure-pilvipalveluihin ja Dynamics 365 -palveluun. Microsoft Azure on Microsoftin julkinen pilvipalvelu, jota käytetään sekä virtuaalipalvelinten alustana että kehittäjille tarkoitettuna kehitysalustana. Microsoft Dynamics 365 puolestaan on asiakkuudenhallinnan ja toiminnanohjauksen ratkaisuihin keskittynyt tuoteperhe. 

Olemme myös käynnistäneet Suomessa jo viime syksynä ilmaiset koulutukset ja sertifioinnit ohjelmistokehittäjille, järjestelmävalvojille, konsulteille, pilviarkkitehdeille ja muille teknisemmille rooleille. Microsoft Learn -alustan kautta toteutettavat verkkokoulutukset auttavat ihmisiä kehittämään teknisiä taitojaan ja/tai hankkimaan sertifioinnin Microsoftin Azure-, Dynamics- ja Microsoft 365 -pilvialustoilla. 

Näiden esimerkkien lisäksi teemme jatkuvaa yhteistyötä paikallisten yritysten, yhteisöjen ja korkeakoulujen kanssa. Haluamme auttaa ihmisiä parantamaan työllistymismahdollisuuksiaan, luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja edistää talouskasvua muun muassa kouluttamalla tekoälyosaajia eri korkeakouluissa. Näin rakennamme osaltamme toimivaa ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa. 

Juuri nyt elämme maailmanlaajuisessa poikkeustilassa, mutta osaajille on kysyntää kaikkina aikoina. Halu kehittää taitojaan on piirre, jota jokainen työnantaja arvostaa. Oli sitten kyse kokonaan uuden ammatin oppimisesta tai nykyisten taitojen päivittämisestä, haluamme antaa ihmisille mahdollisuuden hankkia uusia vahvuuksia, oivalluksia ja valmiuksia myös huomisen työelämää varten. 

Raportti: Work Reworked

Tähän oppaaseen tutustumalla löydät tietoa siitä, miltä työn tulevaisuus näyttää, ja saat neuvoja digitaalisella aikakaudella menestymiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Koulutus

  • FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    FH JOANNEUM kouluttaa uudenlaisia huipputaitavia ammattilaisia

    “Jos nykypäivänä aikoo tehdä uraa lääketieteellisen informatiikan alalla, se edellyttää perinpohjaista osaamista esimerkiksi ohjelmistotekniikassa ja koneoppimisessa. Onneksi siinä auttavat Microsoftin kurssit, joiden avulla pääsee oppimisen alkuun ja voi hankkia perustiedot myöhemmin hankittavan osaamisen pohjaksi.” Itävaltalaisen FH JOANNEUM -yliopiston maisteriopiskelija Daniel Reichenpfader kertoo, miten uusien teknologioiden ymmärtämisestä on tullut elintärkeää työpaikan saamisessa kilpailluilla aloilla ja miten […]

  • Kaksi nuorta tyttöä pelaa Minecraftia kannettavalla tietokoneella

    Tietojenkäsittelytieteen uusi visio opetussuunnitelmassa: Neljä resurssia, jotka auttavat opettajia alkuun

    Maailma on muuttumassa nopeasti. Koronaviruspandemia on vauhdittanut digitalisaatiota, ja kaikki liiketoiminta-alat ja instituutiot ovat siirtyneet hybridityöhön ja digitaalisiin toimituksiin. Tällä on ollut valtava vaikutus työelämässä vaadittuihin taitoihin. LinkedInin ja Microsoftin analyysin mukaan vuoteen 2025 mennessä syntyy 149 miljoonaa uutta digiteknologiaan liittyvää työpaikkaa esimerkiksi tietosuojan, data-analytiikan, kyberturvallisuuden ja tekoälyn aloilla. Kaikki nämä työt edellyttävät merkittävää tietojenkäsittelytieteen […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Henkilö liittyneenä Microsoft Teams -kokoukseen.

    Pilviteknologiasta saa täyden hyödyn irti, jos on osaamista luotsata laivaa

    Kaupunkiliikenne Oy:n osaamisen kehittämisen tarina   Helsingin Kaupunkiliikenne on hyvä esimerkki julkishallinnon työyhteisöstä, jossa osaamista päivitetään ja josta kannustetaan pitämään huolta, vähintään digitaalisen perustan ja pilven perusteiden tietotaidosta. Vaikka Kaupunkiliikenteen Azure-ympäristöä hallinnoi palveluntarjoajat ja Helsingin Kaupungin ICT -yksikkö, ovat sen työntekijät kokeneet tärkeänä oman teknisen kyvykkyyden ylläpitämisen ymmärtääkseen pilviteknologian täydet mahdollisuudet. Merja Nurminen, Kaupunkiliikenteen ICT Hallintotiimin […]

Digitalisaatio