Siirry pääsisältöön
Pulse
mies, jolla on hattu

Suunniteltu sopimaan työtapoihisi: miten voit tukea etulinjan työntekijöitä

Harri Mikkanen

Harri Mikkanen

Microsoft Surface liiketoimintajohtaja

Lukuaika, 2 min.

Tänä vuonna suurin muutos on ollut tapamme tehdä työtä.

Yhä useammat yritykset pohtivat, miten niiden etulinjan työntekijät voivat jatkaa sitä, mitä he tekevät parhaiten – riippumatta siitä, työskentelevätkö he toimipisteessä, kentällä tai miljoonien muiden tavoin kotona.

Työtottumuksiemme muutoksista riippumatta etulinjan työntekijät muodostavat aina liiketoimintamme selkärangan. Jokaisen menestyvän yrityksen tulisi antaa heidän käyttöönsä työkaluja ja teknologiaa, joita he tarvitsevat työnsä tekemiseen – paikasta ja työtavoista riippumatta.

Microsoft on jo vuosien ajan tehnyt yhteistyötä eri alojen yritysten kanssa ja auttanut niitä saavuttamaan juuri tämän tavoitteen.

Siksi olemme tuottaneet tämän Jared Marinon juontaman webinaarin. Hän esittelee sitä, miten tiimien tuottavuutta, tietoturvaa ja yhteistyötä voidaan tukea eri toimialoilla, mukaan lukien pankkiala, terveydenhuolto, valmistusteollisuus ja televiestintä. Tämä onnistuu Surface-yrityslaitteilla ja etenkin uudella Surface Go -laitteella.

Työhön sopivat työkalut

Tästä webinaarista saat tietoa siitä, miten tärkeää on valita oikeat laitteet käsillä olevaan työhön. Esittelemme erityisesti sitä, miten yrityksille suunnattu Microsoft Surface -laitevalikoima voi vastata etulinjan työntekijöiden erilaisiin tarpeisiin.

Yhdessä Surface ja Microsoft 365 mahdollistavat sen, että ihmiset voivat työskennellä tietoturvallisesti omalla tavallaan paikasta riippumatta. Ne tukevat sujuvaa käyttöönottoa, nykyaikaista laitehallintaa sekä Microsoftin parhaita tietoturvaratkaisuja.

Liity mukaan, niin pääset myös tutustumaan valikoiman uusimpaan tulokkaaseen:

Microsoft Surface Go 2 -yrityslaitteeseen. Se on tähän mennessä kevyin ja kompaktein Surface, jonka 8. sukupolven Intel® Core™ m3- ja Pentium®-suorittimet tekevät siitä täydellisen laitteen niin kentälle kuin tuotantotiloihin. Samassa kompaktissa laitekoossa on aiempaa suurempi ja kirkkaampi 10,5 tuuman kosketusnäyttö, joka parantaa tuottavuuttasi. Lisäksi siinä on pikalataus, 10 tunnin akunkesto ja LTE-yhteysvaihtoehto.

Katso, miten nämä strategiat toimivat omalla toimialallasi

Saat tietoa siitä, miten Microsoftin teknologiat yhdessä Surface-laitteiden kanssa auttavat tukemaan etulinjan tiimien tuottavuutta, tietoturvaa ja yhteistyötä. Erilaisia ratkaisuja esitellään toimialakohtaisten skenaarioiden avulla.

Jared Marino

Jared työskenteli Microsoftilla yli kymmenen vuoden ajan ennen kuin hän perusti oman yrityksensä nimeltä Presenter Group. Nyt hän johtaa viestinnän ja opetustyön ammattilaisten joukkoa sekä tekee yhteistyötä Microsoftin Surface-tiimin ja kaupallisen myyntitiimin kanssa edistääkseen laitteiden omaksumista koulutuksen avulla.

Sisältö

Surface Go -yrityslaitteiden esittely

Strategioita seuraaville aloille:

Pankki- ja vakuutustoiminta
Terveydenhuolto ja lääketeollisuus
Maanpuolustus ja energiahuolto
Tietoliikenne

Webinaari on hyvin kattava ja informatiivinen. Toivomme, että pääset osallistumaan.

Microsoft Surface -yrityslaitteet etulinjan työntekijöiden käytössä

Katso webinaarimme, niin saat tietoa siitä, miten voit parantaa etulinjan tiimiesi tuottavuutta Microsoft Surface -yrityslaitteilla. Lisäksi pääset tutustumaan upouuteen Surface Go -laitteeseen!

Osta Microsoft Surface

Täytä tietosi, niin paikallista kieltä puhuva Microsoft Storen myyntiedustaja ottaa sinuun yhteyttä Microsoft Surfaceen liittyen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Windows 10 helppokäyttötoiminnot ja oppimistyökalut oppimisen tukena

    Windows 10 helppokäyttötoiminnot ja oppimistyökalut oppimisen tukena

    Kun keskittyminen takkuaa, lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa tai toimintakyvyssä on rajoitteita, kannattaa tutustua Microsoftin laitteiden käyttöä helpottaviin asetuksiin ja oppimistyökaluihin. Laitteiden käyttöä voi helpottaa monilla hyödyllisillä helppokäyttötoiminnoilla. Esimerkiksi hiiren ja näppäimistön asetuksia voidaan muokata, jos käyttäjällä on haasteita hienomotoriikassa. Myös fonttien kokoa ja välistystä (kirjainten, sanojen ja rivien välit) voidaan muuttaa, jos käyttäjällä on […]

  • Aalto-yliopisto + Surface Go =  uusia ideoita syksyyn

    Aalto-yliopisto + Surface Go = uusia ideoita syksyyn

    Solmimme vuosi sitten yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa, joilloin haastoimme Muotoilun laitoksen opiskelijat kehittämään uusia käyttötapoja Surface-laitteille. Opiskelijayhteistyö on tuottanut raikkaita ideoita ja on ollut todella ilahduttavaa nähdä kuinka erilaisia ratkaisuja opiskelijatiimit ovat lähteneet kehittämään. Useimmat opiskelijatiimit tutkivat Surface-laitteiden mahdollisuuksia koulumaailmassa. Jokaisella tiimillä oli omaleimainen lähestymistapa aiheeseen ja heidän esittelemänsä ideat poikkesivat merkittävästi toisistaan. Oli silmiä avaavaa […]

Valtionhallinto

  • Surface Go

    Anna Firstline Worker -työntekijöille tarvittavat työkalut paikasta riippumatta

    Firstline Worker -työntekijät ovat julkisten palvelujemme arkipäivän sankareita. He ovat usein ensimmäisenä kontaktissa asiakkaiden kanssa, edustavat organisaatiotasi näkyvimmin ja toteuttavat palveluja käytännössä. Usein he kuitenkin saavat uusimman teknologian käyttöönsä viimeisenä. Parempi teknologia tehostaa tuottavuutta säästämällä aikaa ja rahaa. Se virtaviivaistaa toimintoja ja helpottaa raportointia. Se tukee myös henkilöstön säilyvyyttä, mikä puolestaan pienentää rekrytointikuluja. Lisäksi uusin […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Aalto-yliopisto + Surface Go =  uusia ideoita syksyyn

    Aalto-yliopisto + Surface Go = uusia ideoita syksyyn

    Solmimme vuosi sitten yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa, joilloin haastoimme Muotoilun laitoksen opiskelijat kehittämään uusia käyttötapoja Surface-laitteille. Opiskelijayhteistyö on tuottanut raikkaita ideoita ja on ollut todella ilahduttavaa nähdä kuinka erilaisia ratkaisuja opiskelijatiimit ovat lähteneet kehittämään. Useimmat opiskelijatiimit tutkivat Surface-laitteiden mahdollisuuksia koulumaailmassa. Jokaisella tiimillä oli omaleimainen lähestymistapa aiheeseen ja heidän esittelemänsä ideat poikkesivat merkittävästi toisistaan. Oli silmiä avaavaa […]

Asiakastarinat

  • Päivitä hiiresi tähän päivään – Turun koululaiset ottivat Surface-kynät käyttöön

    Päivitä hiiresi tähän päivään – Turun koululaiset ottivat Surface-kynät käyttöön

    Kynä käteen! Jos tietokonetta voisi käyttää kotona ja koulussa digitaalisella kynällä, mitä tekisit sillä? Luostarivuoren, Syvälahden ja Puropellon koulun oppilaat ja opettajat kokeilivat Turun TOP-keskuksessa, miten kouluille hankittuja HP:n ProBook x360 -laitteita voisi käyttää digitaalisella kynällä. Laitteisiin oli asennettu Windows 10, jonka ansiosta laitteisiin voitiin asentaa Microsoft Storen kautta ladattuja ilmaisia ohjelmia turvallisesti. Oppilaat ja […]

Digitalisaatio

  • Sofie using Surface in airport lounge

    Luovan tiimin yhteydenpidossa teknologia on avainasemassa

    Samanlainen lähestymistapa ei enää toimi kaikille. Kiinteät työajat ja jäykästi määritellyt työroolit ovat menneisyyttä, joustavuus ja luovuus nykypäivää. Jokainen haluaa olla töissä, missä työtehtävät ja kiinnostuksenaiheet pääsevät sulautumaan toisiinsa. Työn pitäisi olla hauskaa. Siitä pitäisi saada energiaa. Siitä pitäisi saada tyydytystä. Lahjakkaita ja luovia työntekijöitä rekrytoidessa on merkittävä vetovoimatekijä, jos työntekijällä on vapaus määritellä työntekonsa […]

Media

  • #AnythingButOrdinary luovuuden aamu

    #AnythingButOrdinary luovuuden aamu

    Surface + luova työ Microsoft Suomi järjesti #AnythingButOrdinary -aamiastapahtuman Surface Pro X -laitteen lanseerauksen yhteydessä. Tapahtumassa Helsingin Epicenteriin kokoontui joukko eturivin lifestyle-toimittajia ja bloggareita luomaan upeita kuvituksia muotikuvittaja Olesja Hännikäisen johdolla. Olesja oli loihtinut kaikista osallistujista etukäteen kuvat, joita osallistujat pääsivät itse värittämään upouusilla laitteilla. Olesjan johdatus muotikuvituksen historiaan ja vuosikymmenten erilaisiin tyyleihin antoi inspiraatiota […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Security practitioner working to investigate threats.

    Microsoftin EU Data Boundary -toimintamallin ensimmäinen vaihe otettu käyttöön

    Microsoft on sitoutunut tarjoamaan luotettavia pilvipalveluita, jotta kaikki julkisen pilven edut ja teho voidaan hyödyntää eurooppalaisia arvoja ja sääntelyn henkeä kunnioittaen. Aloitimme niin sanotun EU Data Boundaryn vaiheittaisen käyttöönoton 1. tammikuuta 2023. Ensimmäisen vaiheen myötä yhä suurempi osa asiakkaiden tiedoista voidaan säilyttää ja käsitellä EU- ja EFTA-alueilla. EU Data Boundary minimoi tiedonsiirrot ja yksinkertaistaa siten […]

Vinkit