Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 2 min.

Tietosuoja osana jokaisen arkea EU:n perusoikeuskirjan henkilötietojen suojaa koskevan säännöksen mukaan jokaisella on oikeus henkilötietojen suojaan. Tietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten ja asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Jokaisella on oikeus tutustua tietoihin, joita hänestä on kerätty ja saada mahdolliset virheelliset tiedot oikaistuksi. Viranomainen valvoo näiden sääntöjen noudattamista.Tietosuojalla tarkoitetaan siis yksilön oikeutta omiin henkilötietoihin ja hänen yksityisyytensä suojaamista käsiteltäessä henkilötietoja.

Tietosuojan merkitys kasvaa jatkuvasti digitalisoituvassa ja verkottuvassa maailmassamme. Informaatioteknologia ja digitalisoituminen vaikuttavat keskeisesti siihen, miten henkilötietoja käsitellään ja miten kunkin yksilön ja yrityksen tulisi omassa toiminnassaan tähän suhtautua. Joudumme lähes päivittäin tekemään päätöksiä siitä, mihin annamme tai emme anna itseämme koskevia tietoja.Vaikka tämä opas on erityisesti pyritty kirjoittamaan yrityksille selventämään ja auttamaan keskeisten tietosuojaan liittyvien käsitteiden ja periaatteiden ymmärtämisessä, aivan yhtä tärkeää on hahmottaa se, että tietosuoja koskee meitä kaikkia. Kyse on meidän kaikkien, sinun ja minun, lapsiemme, vanhempiemme, lastenlastemme ja isovanhempiemme tiedoista ja siitä, miten niitä käsitellään niin yhteiskunnassa kuin myös osana yritysten liiketoimintaa.

Tosiasia on, ettei kukaan meistä voi enää päättää, ettei halua olla mukana verkottuneessa ympäristössä ja antaa ainakin joitakin tietoja sähköisiin palveluihin. Yhä isompi osa päivittäisestä viestinnästä ja viranomaisten hallussa olevista tiedoista on olemassa ainoastaan sähköisessä muodossa.

Lataa uusin Tietosuojaopas tästä

Tietosuoja kilpailutekijänä

Viime vuosien tietomurrot ja niistä aiheutuneet vahingot yrityksille ja organisaatiolle ovat olleet todella merkittäviä. Asiakkaat, olivatpa ne yritysasiakkaita tai yksityishenkilöitä, ovat viime vuosien tapahtumien seurauksena entistä kiinnostuneempia siitä, missä ja miten heidän henkilötiedoistaan huolehditaan. Asiakkaiden luottamus on monelle yritykselle olemassaolon ja menestyksen edellytys ja menetettyä luottamusta on vaikea, joskus jopa mahdotonta, rakentaa uudelleen. Tietosuoja-asetuksen perimmäisenä tarkoituksena on taata tämän luottamuksen perusedellytykset ja asettaa organisaatiolle ja yrityksille lähtökohtaiset säännöt, miten tietosuojasta tulee huolehtia. Voidaankin väittää, että tulevaisuudessa parhaiten menestyvät ne yritykset ja organisaatiot, jotka toiminnallaan onnistuvat saavuttamaan maineen tietosuojasta ja -turvallisuudesta hyvin huolehtivina toimijoina.

Lataa Tietosuojaopas

Maksuton raportti: Tiedonhallinta GDPR-vaatimustenmukaisuutta varten

Suojaa henkilötietojen yksityisyyttä ottamalla käyttöön tehokas tietojenhallintastrategia

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Millainen laite sopii oppilastyöskentelyyn?

    Millainen laite sopii oppilastyöskentelyyn?

    Monissa kouluissa mietitään ja vertaillaan parasta oppilastyöskentelyyn sopivaa laitetta. Jokainen on varmasti olla samaa mieltä siitä, että: Laitteen pitää kestää koulun arkea, jolloin se on ruggeroitu eli vahvistettu kestämään rajumpaakin käsittelyä. Laite olisi nopeasti käyttövalmis ja voidaan vaihtaa sujuvasti oppilaalta toiselle Laitteen tulisi olla helppokäyttöinen, tukea yhdessä oppimista ja taipua moneen eri käyttötarkoitukseen. Vaihtoehtoja on […]

  • Windows 10 helppokäyttötoiminnot ja oppimistyökalut oppimisen tukena

    Windows 10 helppokäyttötoiminnot ja oppimistyökalut oppimisen tukena

    Kun keskittyminen takkuaa, lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa tai toimintakyvyssä on rajoitteita, kannattaa tutustua Microsoftin laitteiden käyttöä helpottaviin asetuksiin ja oppimistyökaluihin. Laitteiden käyttöä voi helpottaa monilla hyödyllisillä helppokäyttötoiminnoilla. Esimerkiksi hiiren ja näppäimistön asetuksia voidaan muokata, jos käyttäjällä on haasteita hienomotoriikassa. Myös fonttien kokoa ja välistystä (kirjainten, sanojen ja rivien välit) voidaan muuttaa, jos käyttäjällä on […]

Valtionhallinto

  • Surface Go

    Anna Firstline Worker -työntekijöille tarvittavat työkalut paikasta riippumatta

    Firstline Worker -työntekijät ovat julkisten palvelujemme arkipäivän sankareita. He ovat usein ensimmäisenä kontaktissa asiakkaiden kanssa, edustavat organisaatiotasi näkyvimmin ja toteuttavat palveluja käytännössä. Usein he kuitenkin saavat uusimman teknologian käyttöönsä viimeisenä. Parempi teknologia tehostaa tuottavuutta säästämällä aikaa ja rahaa. Se virtaviivaistaa toimintoja ja helpottaa raportointia. Se tukee myös henkilöstön säilyvyyttä, mikä puolestaan pienentää rekrytointikuluja. Lisäksi uusin […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Aalto-yliopisto + Surface Go =  uusia ideoita syksyyn

    Aalto-yliopisto + Surface Go = uusia ideoita syksyyn

    Solmimme vuosi sitten yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa, joilloin haastoimme Muotoilun laitoksen opiskelijat kehittämään uusia käyttötapoja Surface-laitteille. Opiskelijayhteistyö on tuottanut raikkaita ideoita ja on ollut todella ilahduttavaa nähdä kuinka erilaisia ratkaisuja opiskelijatiimit ovat lähteneet kehittämään. Useimmat opiskelijatiimit tutkivat Surface-laitteiden mahdollisuuksia koulumaailmassa. Jokaisella tiimillä oli omaleimainen lähestymistapa aiheeseen ja heidän esittelemänsä ideat poikkesivat merkittävästi toisistaan. Oli silmiä avaavaa […]

Asiakastarinat

  • Päivitä hiiresi tähän päivään – Turun koululaiset ottivat Surface-kynät käyttöön

    Päivitä hiiresi tähän päivään – Turun koululaiset ottivat Surface-kynät käyttöön

    Kynä käteen! Jos tietokonetta voisi käyttää kotona ja koulussa digitaalisella kynällä, mitä tekisit sillä? Luostarivuoren, Syvälahden ja Puropellon koulun oppilaat ja opettajat kokeilivat Turun TOP-keskuksessa, miten kouluille hankittuja HP:n ProBook x360 -laitteita voisi käyttää digitaalisella kynällä. Laitteisiin oli asennettu Windows 10, jonka ansiosta laitteisiin voitiin asentaa Microsoft Storen kautta ladattuja ilmaisia ohjelmia turvallisesti. Oppilaat ja […]

Digitalisaatio

  • Sofie using Surface in airport lounge

    Luovan tiimin yhteydenpidossa teknologia on avainasemassa

    Samanlainen lähestymistapa ei enää toimi kaikille. Kiinteät työajat ja jäykästi määritellyt työroolit ovat menneisyyttä, joustavuus ja luovuus nykypäivää. Jokainen haluaa olla töissä, missä työtehtävät ja kiinnostuksenaiheet pääsevät sulautumaan toisiinsa. Työn pitäisi olla hauskaa. Siitä pitäisi saada energiaa. Siitä pitäisi saada tyydytystä. Lahjakkaita ja luovia työntekijöitä rekrytoidessa on merkittävä vetovoimatekijä, jos työntekijällä on vapaus määritellä työntekonsa […]

Media

  • Isompi Surface Book 2 kauppoihin Suomessa

    Isompi Surface Book 2 kauppoihin Suomessa

    Tyylikäs 15-tuuman näytöllä varustettu Surface Book 2 rantautuu tänään manner-Eurooppaan, myös Suomeen. Tämä kaikkien aikojen tehokkain Surface tarjoaa pitkän akunkeston (17 h)* ja huippuluokan näytönohjaimen mahdollistamat grafiikkaominaisuudet. Uusi Book sopii tehonsa, ison näyttönsä ja Xbox wireless -yhteensopivuutensa ansiosta erinomaisesti pelaamiseen. Myös yhdistetyn todellisuuden Windows Mixed Reality -kokemukset ovat ulottuvillasi uuden Surface Bookin avulla. Luovan työn […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Security practitioner working to investigate threats.

    Microsoftin EU Data Boundary -toimintamallin ensimmäinen vaihe otettu käyttöön

    Microsoft on sitoutunut tarjoamaan luotettavia pilvipalveluita, jotta kaikki julkisen pilven edut ja teho voidaan hyödyntää eurooppalaisia arvoja ja sääntelyn henkeä kunnioittaen. Aloitimme niin sanotun EU Data Boundaryn vaiheittaisen käyttöönoton 1. tammikuuta 2023. Ensimmäisen vaiheen myötä yhä suurempi osa asiakkaiden tiedoista voidaan säilyttää ja käsitellä EU- ja EFTA-alueilla. EU Data Boundary minimoi tiedonsiirrot ja yksinkertaistaa siten […]

Vinkit