Siirry pääsisältöön
Pulse
Mies katselee kameraa

Azure jäsenyhteisö FAUG kasvaa kansainvälisesti

Tarja Kauhanen

Tarja Kauhanen

Partner Marketing Advisor

Lukuaika, 2 min.

Finland Azure User Group (FAUG) tarjoaa Microsoft Azuren käyttöön ja mahdollisuuksiin keskittyviä tapahtumia monen tasoisille käyttäjille. Jatkuvasti kasvavan Azure-yhteisön tulevaisuuden visiona on levittää muun muassa tapahtumatallenteiden kautta tietotaitoa myös kansainvälisesti.

Elettiin aikaa, jolloin yritykset eivät vielä tunteneet tai nähneet Microsoft Azuren kaltaisten pilvipalveluiden valtavaa potentiaalia. Tämä oli Zurelle liiketoiminnan este, sillä Zure konsultoi, konseptoi, rakentaa ja ylläpitää hajautettuja järjestelmiä juuri Microsoft Azure -alustalla.

Haasteen edessä Zuren perustajat Sakari Nahi ja Sami Lavikko joutuivat miettimään, miten he voisivat valistaa potentiaalisia asiakkaita ja samalla luoda uudenlaista kysyntää markkinaan. Syntyi idea tukea ja Azure-oppia tarjoavasta jäsenyhteisöstä, FAUG:ista.

FAUG-yhteisö kasvaa Azuren yleistyessä

FAUG perustettiin vuonna 2013. Ensimmäiset vuodet olivat takkuilua sekä kasvun että sisällön suhteen. Nyt yhteisön kasvua on kuitenkin vaikea pysäyttää, sillä Azuren ja sen päälle rakennettujen palveluiden kysyntä on valtavaa.

Yhä enenemissä määrin kasvavan mielenkiinnon siivittämänä jäseniä on kertynyt viimeisten vuosien aikana yhteensä noin 1450. Jäsenmäärän odotetaankin jatkavan kasvuaan entisestään Azuren yleistyessä ja vallatessa markkinaa kiihtyvään tahtiin.

Tietotaitoa suoraan lähteestä

Vuosittain FAUG organisoi hieman yli kymmenen tapahtumaa. Helsingissä järjestettäviä päivä- ja iltatapahtumia on tarjolla niin aloittelijoille kuin jo aiheeseen pureutuneille kehittäjillekin. Isoimmissa tapahtumissa kuullaan puheita alan kovimmilta ammattilaisilta, jotka saapuvat Suomeen ympäri maailmaa. Viimeisimmän tapahtuman aihepiireihin lukeutuivat muun muassa Azure Pass, Azure networking, Azuren tietoturvaratkaisut ja data sekä yleisiä kokemuksia Azuren käytöstä eri alojen kontekstissa.

Kansainvälistyminen Azure-yhteisön vahvana visiona

Sana FAUG:in tapahtumista on kiirinyt nopeasti Suomen rajojen ulkopuolelle. Siksi tapahtumatarjonnassa on nyt myös monipäiväisiä konferensseja, joissa kuullaan kansainvälisiä MVP-palkittuja ammattilaisia. Hyvä esimerkki monipäiväisestä maailmanluokan tapahtumasta on tammikuussa järjestettävä IglooConf 2020 , joka on tekninen Azure-konferenssi asiantuntijoille ja teknisille käyttäjille.

Tällä hetkellä vain osasta tapahtumista julkaistaan tallenteet FAUG:in YouTube-kanavalle. Sakari Nahin mukaan verkkotallenteissa on kuitenkin FAUG:in tulevaisuus. Tapahtumien järjestäminen muissa kaupungeissa tai mahdollisesti ulkomailla on nykyisin resurssein järjetön ajatus, jolloin verkkotallenteet ovat ainoa mahdollinen keino levittää sanaa ja osaamista tavoitteiden vaatimalla tavalla.

Videoiden ja tallenteiden avulla timanttinen sisältö pystytään levittämään tehokkaasti laajallekin yleisölle. Rahoittaakseen tapahtumien taltioinnin, FAUG on rakentanut Sponsor Tier -ohjelman, jossa Azuren toiminnasta ja Azure-yhteisön auttamisesta kiinnostuneet yritykset voivat liittyä toimintaan. Sponsorirahan tavoitteena on mahdollistaa kaikkien FAUG:in tapahtumien tallentaminen.

“Tapahtumien ja puheiden kieli on englanti, joten YouTube tarjoaa loistavan alustan lähteä levittämään koulutustarjontaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kansainvälisyys on FAUG:in tulevaisuuden visio”, Sakari summaa FAUG:in tulevaisuuden näkymiä.

FAUGin missiona on aina ollut, ja tulee aina olemaan, tiedonjako ja ajankäytön tehostus – miksi kuluttaa aikaa asioiden ratkaisemiseen yksin, kun yhdessä ratkaisuja voidaan löytää tehokkaammin ja toisaalta jakaa jo hyviksi todettuja käytänteitä?

 

Ikkunastudio podcast – Microsoftin palveluihin ja ratkaisuihin keskittyvä ohjelma.

 

Kokeile Microsoft Azurea maksutta

Aloita seuraavan huippuideasi toteuttaminen Azurella

Kokeile Azure Cosmos DB:tä maksutta

Tee tietokannastasi globaali yhdellä napsautuksella

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Kumppaniblogi – Aalto-yliopisto valitsi HIQ:n integraatiokumppanikseen

    Kumppaniblogi – Aalto-yliopisto valitsi HIQ:n integraatiokumppanikseen

    Aalto-yliopisto valitsi HiQ:n FRENDSin uudeksi integraatioratkaisukseen. Ratkaisu täytti yliopiston vaatimukset ominaisuuksien, kehitysasteen ja suorituskyvyn osalta. FRENDS korvaa aikaisemman integraatioalustaratkaisun, joka ei täyttänyt Aalto-yliopiston vaatimuksia helposta käytettävyydestä ja nopeasta integroitavuudesta. ”FRENDS integraatioalusta mahdollistaa joukon automaatioita, jotka parantavat käyttäjäkokemusta huomattavasti. Järjestelmien välinen prosessiautomaatio on valtava kasvualue, ja sen merkitys yrityksille on kasvussa”, sanoo Jukka Rautio, HiQ Finlandin […]

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • henkilö seisoo ikkunan ääressä

    Liiketoiminnan jatkuvuus rahoituspalveluissa

    Näinä epävarmoina aikoina Microsoft on sitoutunut tukemaan rahoituspalveluasiakkaita ja heidän sääntelijöitään ympäri maailmaa.

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

Teollisuus

  • Two field workers fixing airplane turbines

    Yhdistetty IoT-kenttäpalvelu tukee entistä suurempaa asiakastyytyväisyyttä

    Nykyajan mukavuudet ja asioinnin kätevyys ovat vaikuttaneet asiakkaiden odotuksiin maailmanlaajuisesti. Kun maailma siirtyy nopeasti kohti digitaalisuutta, kuluttajien perinteiset arvot – kuten hinnat ja tuoteuskollisuus – korvautuvat kuratoitujen palvelukokemusten vaatimuksilla. Kenttäpalvelualalla näistä näkökohdista on tullut huolenaiheita asiakastyytyväisyyden säilyttämisen ja liiketoiminnan kasvattamisen kannalta. Vikojen korjaukseen keskittyvä malli ei enää toimi, ja toimiala on nopeasti ymmärtämässä, että taloudellisesti […]

  • Two field workers fixing airplane turbines

    Infografiikka: Mahdollista Connected Field Service

    Voimaannuta valmistajat, missä ikinä oletkin Field Service-matkallasi

Terveydenhuolto

  • suuri vesistö, jonka taustalla on kaupunki

    Kotimainen sairaanhoitopiiri torjuu koronaviruksen leviämistä datan ja pilviteknologian avulla

    *** Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS on luonut kattavan testaus-, seuranta- ja jäljitysjärjestelmän avuksi koronaviruksen leviämisen torjuntaan. Useiden Microsoft Cloud for Healthcare -palvelujen avulla järjestelmä johdattaa asiakkaat terveysbotilla tehtävän itsearvioinnin kautta testin varaamiseen. Järjestelmä myös auttaa tulosten kertomisessa ja ottamaan yhteyttä muihin tartunnan mahdollisesti saaneisiin. Järjestelmän toiminnan perustana olevaa data kerätään ja käytetään Suomen tietosuojalainsäädännön mukaisesti. […]

  • Senior woman sitting in a couch while using a smartphone

    Teknologia palveluasumisen uudistajana

    Miltä näyttävät teknologian hyödyntämisen nykytila ja tulevaisuus hoivapalveluasumisessa? Haastattelimme yhdessä konsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin (NHG) kanssa loppuvuodesta 2022 viiden suuren julkisen ja yksityisen hoivapalveluita tuottavan organisaation johtajia teknologian hyödyntämisestä hoivapalveluasumisessa. Saimme kuulla heidän visioitaan siitä, millaisena he näkevät tulevaisuuden hoivapalveluasumisen. Hämmästystä vastaajissa herätti erityisesti nykytilan pysähtyneisyys – esiin tuli kuitenkin myös toivo paremmasta. Sosiaalihuollon teknologinen […]

Vähittäiskauppa

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

  • Naispuoliset ja miespuoliset etulinjan työntekijät seisovat vähittäiskaupan myyntitiloissa seinälle asennetun näytön edessä. Nainen käyttää Acer-yhdistelmäkannettavaa (joka on avattu tablettitilaan) sekä selaa kuvia näytöllä, jossa on näkyvissä kodin kalusteiden tuotemainoksia.

    Re-imagine Retail: Älykäs toimitusketju

    Tässä webinaarissa selvitetään toimitusketjun läpinäkyvyyden tarvetta ja sitä, miksi kyky tehdä reaaliaikaiseen dataan perustuvia nopeita toimia kasvaa.

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Vuosittain yli 8% suomalaisen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista, eli yli 10 000 opiskelijaa keskeyttää opintonsa ja jää vaille tutkintoa ja ammattia. Ammattiopistoille tämä aiheuttaa haasteita kustannusten ja opiskelijoista saatavan rahoituksen tasapainottamisessa. Riskit ovat suuret sekä syrjäytymisuhan alla oleville nuorille itselleen että koko yhteiskunnalle: miten he löytävät mielekkään paikkansa maailmassa ja kasvavat yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi sen sijaan, […]

Asiakastarinat

  • An older man and a younger boy smiling, surrounded by trees

    Kun liiketoiminnan optimointi säästää ihmishenkiä

    Mitä vähemmän aikaa kuluu hallinnollisiin prosesseihin, sitä nopeammin hätäapu saavuttaa pakolaisleirejä ympäri maailmaa. Tämä on Tanskan pakolaisneuvoston talous- ja operationaalisten yksikköjen yksinkertainen tavoite Microsoft Dynamics 365:n käyttöönotossa. Rajat ylittävä yhteistyö on liiketoiminnan kannalta kriittistä Miten voit parantaa yhteistyötä maailmanlaajuisessa järjestössä, jolla on 7000 työntekijää, yli 150 toimistoa sekä tuhansia vapaaehtoisia ja hankkeita kaikkialla maailmassa? Tämä […]

Digitalisaatio

  • Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

    Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

    Microsoft toi Envision Forumissa yhteen Suomen valmistavan teollisuuden osaajat keskustelemaan alan uusimmista trendeistä, isoimmista haasteista ja digitalisaation tuomista mahdollisuuksista. Tapahtuman aikana osallistuja pääsivät kuulemaan ja pohtimaan keinoja, joiden avulla vastata valmistavan alan digitaaliseen murrokseen. Teknologian avulla valmistava teollisuus voi tuottaa liiketoiminnalleen lisäarvoa ja luoda kilpailuetua – pääviesti tapahtumasta oli, että tähän junaan täytyy hypätä nyt, […]

Kumppaniblogi

  • mies seisoo edessä kirjan hylly

    Hyvä pilven hallintamalli on laadukkaan SaaS-palvelun edellytys

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Laajeneva Azure-pilvipalveluiden käyttö sai vähittäiskaupan ja toimitusketjun suunnittelua ja SaaS-ratkaisuja tarjoavan Relexin tutkimaan nykytilaa. Lopputuloksena päätettiin, että ennen Azure-pilvipalvelujen laajempaa käyttöönottoa oli luotava selkeät yhteiset pelisäännöt. Yhteiset pelisäännöt RELEX tuottaa operatiivisesti kriittisiä SaaS-palveluita asiakasyrityksilleen, minkä takia palveluiden pitää aina toimia virheettömästi. Yrityksen […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]