Siirry pääsisältöön
Pulse
ihmisiä istumassa pöydän edessä ikkunan vieressä

Suomalaisyritysten hyödynnettävä teknologiakumppaneiden laajaa osaamista – Nordcloud valittiin Vuoden Kumppaniksi

Katarina Englbom

Katarina Englbom

Kumppani- ja SMB liiketoimintajohtaja

Lukuaika, 2 min.

Koronapandemia on kerännyt talouden ylle raskaita pilviä niin Suomessa kuin maailmalla. Jo kevään aikana huomasimme, kuinka valtava etu yrityksille oli siitä, että ne olivat ottaneet teknologiaa laajasti käyttöön, oli sitten kyseessä yhteistyö yrityksen sisällä tai asiakaskokemus.

Erityisesti tässä koronapandemian aiheuttamassa taloudellisessa tilanteessa yritysten on tärkeä löytää uusia tapoja hyödyntää teknologiaa kasvun, tehokkuuden, palvelukehityksen, asiakaskokemuksen ja yhteistyön edistämiseksi. Samalla yritysten pitää kehittää osaamistaan ja löytää itselleen oikeat teknologiakumppanit saadakseen teknologiasta suurimmat hyödyt.  

Suomessa on valtava joukko taitavia, innovatiivisia ja asiakaslähtöisiä teknologiayrityksiä tätä varten. Me Microsoftilla teemme Suomessa yhteistyötä noin 2 000 teknologiakumppanin ja näiden 40 000 teknologia-asiantuntijan kanssa, ja olen kiitollinen jokaisen kumppanimme osaamisesta, halusta ja kyvystä auttaa suomalaisyrityksiä ja -organisaatioita. Yhteistyömme on yksi suomalaisen digitalisaation mahdollistaja.  

Nordcloud Vuoden Kumppani, Sininen Meteoriitti Vuoden Ohjelmistotalokumppani ja Efima Vuoden Digitalisaatiokumppani 

Vuosittain palkitsemme erittäin ansioituneita kumppaneitamme. Tänä vuonna olimme vaikuttuneita näistä kolmesta kumppanistamme: 

  • Nordcloud valittiin Vuoden Teknologiakumppaniksi. Euroopanlaajuisesti toimiva Nordcloud edistää yritysasiakkaidensa digitaalista transformaatiota pilviteknologioilla ja -työkaluilla. Nordcloud on ansioitunut erityisesti vahvalla pilviteknologiatyöllään: he hyödyntävämonipuolisesti Azure-pilviteknologiaamme yhteisten asiakkaidemme hyväksi vahvuutena on myös uusien pilvipohjaisten palveluiden jatkuva kehittäminen. 
  • Sininen Meteoriitti valittiin Vuoden Ohjelmistotalo -kumppaniksiSinisen Meteoriitin Valo Digital Workplace -tuoteperhe on jatkanut menestyksekkäästi kansainvälistymistään nopeasti laajentuneen globaalin kumppaniverkoston tuella. Investoinnit jatkuvaan tuotekehitykseen takaavat Valo-ratkaisujen kehittymisen ja laajenemisen nykyasiakkaillakin kiitettävällä vauhdilla.   
  • Efima valittiin Vuoden Digitalisaatiokumppaniksi. Efima tukee ja tehostaa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa toiminnanohjauksen ja taloushallinnon, ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn ratkaisuilla, ulkoistuspalveluilla ja konsultoimalla. Efima on vahvasti kasvua hakeva yritys, joka kehittää ennakkoluulottomasti palveluitaan teknologian hyödyntämiseksi sekä yhdistää taloushallinnon osaamistaan ja Microsoftin liiketoimintaratkaisuja asiakkaidensa hyväksi.   

Suurkiitos yhteistyöstä näille kumppaneillemme! Samalla haluan kiittää kaikkia muitakin kumppaneitamme määrätietoisesta ja innovatiivisesta työstä asiakkaiden hyväksi. Vuoden Kumppani -tunnustuksen saaneita yrityksiä kaikkialta maailmasta juhlistetaan kaikille kumppaneille avoimessa ja tänä vuonna virtuaalisessa Microsoft Inspire -tapahtumassa heinäkuussa Las Vegasissa.  

Työ muuttuu teknologian tukemana

Voittajakolmikon ajatuksiin pääsee pureutumaan syvemmin. Olemme julkaisseet jokaisesta voittajakumppanista lyhyen videon, jotka löytyvät täältä.  

Lisäksi olemme haastatelleet Vuoden Kumppani -kilpailuun osallistuneiden kumppaneidemme teknologia-asiantuntijoita uuteen podcast-sarjaamme ”Partner Predictions 2020 – Työn tulevaisuus”. Sen eri jaksoissa hahmotellaan työn tulevaisuuttamillaiset ovat tulevaisuuden työn vaatimukset, mitä toimitiloilta vaaditaan ja millainen on teknologian – ja toisaalta ihmisen – rooli tulevaisuudessa. Podcast-sarja antaa osviittaa siitä, miten johtaa ihmiset oikeiden asioiden äärelle – ihmisen hyvinvointia unohtamatta. Kuuntele podcastit täällä 

 

Kiitos vielä kaikille Vuoden Kumppani -kisaan osallistuneille ja onnea sen voittaneille! Samalla suurkiitos kaikille kumppaneillemme tilikauden 2020 tiiviistä ja inspiroivasta yhteistyöstä. Matkamme jatkuu – yhdessä vahvemmin.  

Maksuton e-kirja: Fiksun johtajan opas reaaliaikaiseen analytiikkaan

Discover how to digitally transform your organisation and achieve greater business outcomes by enabling business intelligence

Kokeile Azure Cosmos DB:tä maksutta

Tee tietokannastasi globaali yhdellä napsautuksella

Koulutus

  • Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly nähdään usein pelottavana science fiction -elokuvista opittuna robottien maailmanvaltauksena. Se ei kuitenkaan ole sitä: tekoälyä voi luonnehtia koneiden ja tietokonejärjestelmien kyvyksi reagoida tilanteisiin ihmismäisesti – tavalla, joka stimuloi ja tukee ihmisälyä. Hyviä esimerkkejä ovat puheen-, tekstin- ja kuvantunnistus tai kyky pelata shakin kaltaisia strategiapelejä. Tekoäly vahvistaa ihmisen osaamista, sillä se pärjää vaarallisissa, ahtaissa tai […]

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Envision Forum: Manufacturing -valmistavan teollisuuden tulevaisuus

    Envision Forum: Manufacturing -valmistavan teollisuuden tulevaisuus

    Valmistava teollisuus on keskellä historiansa merkittävintä ajanjaksoa. Alati kiristyvä globaali kilpailu, teknologiset harppaukset ja mittavat muutokset kuluttajakäyttäytymisessä pakottavat palaamaan takaisin peruskysymyksen äärelle. Kun maailma ympärillä muuttuu hurjaa vauhtia, miten valmistavan teollisuuden pitää muuttua säilyttääkseen asemansa kansantalouden kulmakivenä?  Tähän kysymykseen etsitään vastausta Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. Envision Forum esittelee, kuinka alan menestyneimmät suomalaisyritykset ovat tulevaisuuteen varautuneet.  Tapahtuman […]

  • Tuotantolinja tehtaalla

    MillMetrics uskoo avoimeen dataan

    Ilkka Mustonen on toiminut yli kaksikymmentäviisi vuotta teollisuudessa. Ja vaikka digitalisaatio on muovannut monta toimialaa, teollisuudessa juuri mikään ei ole muuttunut – tehtaat toimivat vielä tänäkin päivänä suljetuissa ympäristöissä. Jonkin oli muututtava. MillMetrics auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä tuottamaan tasalaatuisempia tuotteita yhdistämällä tuotantolaitteet verkkoon helposti asennettavien sensorien avulle. Sensorit siirtävät tuotannosta syntyvän datan suoraan pilveen, jossa […]

Terveydenhuolto

  • Microsoftin pilvi digitalisoimassa terveydenhuoltoa: HUS Terveyskylä

    Microsoftin pilvi digitalisoimassa terveydenhuoltoa: HUS Terveyskylä

    Terveyskylä on yhdessä asiantuntijoiden ja potilaiden kanssa kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Digitaalisen palvelun avulla lääkärin osaaminen voidaan valjastaa useamman potilaan käyttöön. Terveyskylän avulla mahdollistetaan potilaan aktiivinen osallistuminen koko hoitopolun aikana. Katso videolta lisää, kuinka HUS hyödyntää Microsoftin pilveä terveydenhuollon digitalisoinnissa.  

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]