Siirry pääsisältöön
Pulse
Azure
Lukuaika, 3 min.

Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.

 

Sulava auttoi valtion yhteishankintayhtiö Hanselia tuottamaan uuden verkkopalvelun Azureen ja siirtämään nykyisiä verkkopalveluita paikallisesta konesalista pilveen. Ratkaisulla haettiin joustavuutta ja nopeutta verkkopalveluihin asiakaskunnan laajentuessa. Lisäksi saavutetaan enemmän samoilla kustannuksilla vanhanmallisten ylläpitotoimintojen karsiutuessa pois.

 

”Voimme keskittyä olennaisempaan tekemiseen, kun ei tarvitse niin paljon huolehtia alemman tason ylläpidosta”,

 Lasse Ahonen, teknologiapäällikkö, Hansel

Miksi siirtyä Azureen? PaaS-palvelumallin edut

Azurella saadaan tarvittavaa joustavuutta verkkopalvelun alustalle, esimerkiksi kuormantasaukseen. Kävijämäärän mukaan sekunneissa automaattisesti skaalautuva kapasiteetti säästää rahaa, kun käytössä on aina vain tarvittava määrä resursseja. Alemman tason ylläpitotoimet vähenevät siirryttäessä Platform-as-a-Service eli PaaS-palvelumalliin, jossa varsinaisten serverikoneiden ja palvelinohjelmistojen ylläpito ja päivitys jää pois omalta organisaatiolta. Voit keskittyä olennaiseen – Azure hoitaa muut ylläpitotoimet puolestasi.

Azureen saa myös tehtyä pienemmällä työmäärällä sekä todella paljon nopeammin palveluita ja infrastruktuuria verrattuna perinteiseen palvelumalliin. Tämän lisäksi yritys saa käyttöönsä kattavat työkalut monitorointiin ja automatisointiin.

”Samalla työmäärällä ja kustannuksella saa paljon enemmän ominaisuuksia käyttöön”,

 Lasse Ahonen, teknologiapäällikkö, Hansel

 

Sulavan Azure-osaaminen ja asiantuntijuus etusijalla

Hanselilla kumppanivalinnan vaakakupissa painoi kumppanilta löytyvä osaaminen ja asiantuntijuus kyseistä palvelupalettia kohtaan. Parhaimmat tekijät olivat etusijalla. ”Kyllähän ne tekijät, osaaminen sekä asiantuntijuus mitä löytyy paletista on se mikä valinnassa merkkaa”, Ahonen kommentoi.

Työtavoista ja yhteistyön sujuvuudesta Ahonen kertoo, että käytännön yhteistyö toimi nopeasti ja helposti Teams-palavereiden avulla. Aikaa ei kulunut matkustamiseen, kun molemmat osapuolet olivat jo valmiiksi siirtyneet moderneihin työtapoihin. Kun asiat hoidetaan moderneilla työtavoilla, niin kaikki voivat tehdä työnsä ja osallistua palavereihin haluamastaan sijainnista. Kaikki osapuolet saavat samat dokumentit käyttöön samasta paikasta. Yhteistyö on paljon sujuvampaa, kun kaikilla on aina samat tiedot käytettävissä. Hyödyt korostuivat entisestään, kun projektissa oli mukana useampi toimija, jolloin kaikki osapuolet pystyivät jakamaan informaatiota ja työstämään samoja tiedostoja yhdessä.

 

Hanselin vinkit Azuren käytöönottoon

Hanselin siirtyessä paikallisesta konesalista pilveen huomattiin, ettei kaikkea kannata yrittää siirtää sellaisenaan, eikä kaikkea tehdä kerralla. Ahonen kommentoi, että on hyvä selvittää, mitkä komponentit voidaan toteuttaa PaaS-palveluna sellaisenaan ja aloittaa siirtämällä helpoimmat ensin. Kun helpoimmat pyörivät pilven päällä, on hyvä alkaa käymään läpi vaativampia komponentteja. Kaiken kaikkiaan Azuren käyttöönotto antaa lisäarvoa ja säästää kustannuksissa. Resursseja voidaan skaalata automaattisesti käyttötarpeen mukaan, joka aiheuttaa vähemmän töitä ylläpidolle sekä mahdollistaa nopeamman ja ketterämmän tekemisen ja kehittämisen.

Hansel on Suomen valtion hankintatoimen uudistaja ja kehittäjä, jonka toiminnassa näkyy erityisesti vastuullisuus ja digitaalisuus. Hanselilla oli vuoden 2018 lopussa töissä 95 asiantuntijaa. Hanselin palveluita käyttävät muun muassa valtion virastot ja laitokset, valtion liikelaitokset, valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot, yliopistot ja korkeakoulut, eduskunta sekä sen alaisuudessa, valvonnassa ja yhteydessä toimivat yksiköt. Lisäksi jatkossa Hansel hoitaa myös kuntien yhteishankintoja, kun kuntaliiton omistama KL-Kuntahankinnat ja Hansel yhdistävät voimansa.

 

 

Sulava

 

Kokeile Microsoft Azurea maksutta

Aloita seuraavan huippuideasi toteuttaminen Azurella

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Euroopan pohjoisin Girlz in Tech Arctic -tapahtuma

    Euroopan pohjoisin Girlz in Tech Arctic -tapahtuma

    Olemme Euroopan pohjoisimmassa Girlz in Tech Arctic -tapahtumassa Äkäslompolossa syyskuun viimeisenä perjantaina. Tapahtuman organisoi ESR-rahoitteinen Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut -hanke, ja se toteutettiin yhteistyössä Nuori Yrittäjyys ry:n, Microsoftin ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. Tyttöjä on tapahtumassa viitisenkymmentä; he ovat saapuneet tapahtumaan busseilla ympäri Lappia. Kysyn tytöiltä, pitäisikö heillä olla enemmän naisroolimalleja teknologian, luonnontieteiden tai matematiikan alueilla. Vastaus […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

  • Woman taking a credit card out of a wallet

    Rahoituspalveluyritys panostaa bottien tulevaisuuteen

    Raiffeisen on kehittänyt chatbotin, jotta se voi pysyä kilpailukykyisenä ja palvella asiakkaitaan paremmin.

Teollisuus

  • Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

    Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

    Microsoft toi Envision Forumissa yhteen Suomen valmistavan teollisuuden osaajat keskustelemaan alan uusimmista trendeistä, isoimmista haasteista ja digitalisaation tuomista mahdollisuuksista. Tapahtuman aikana osallistuja pääsivät kuulemaan ja pohtimaan keinoja, joiden avulla vastata valmistavan alan digitaaliseen murrokseen. Teknologian avulla valmistava teollisuus voi tuottaa liiketoiminnalleen lisäarvoa ja luoda kilpailuetua – pääviesti tapahtumasta oli, että tähän junaan täytyy hypätä nyt, […]

  • Selvitys: 4 tärkeää kenttäpalvelujen trendiä vuodelle 2018

    Selvitys: 4 tärkeää kenttäpalvelujen trendiä vuodelle 2018

    Mitkä trendit muovaavat kenttäpalvelualan tulevaisuutta ja miten voit hyödyntää niitä työssäsi nykypäivän alati muuttuvassa maailmassa, joka on täynnä innovatiivista uutta teknologiaa, yhteydessä olevia laitteita sekä muuttuvia työntekijöiden ja asiakkaiden tarpeita? Trendi 1: Oikeat työkalut oikeille käyttäjille “Kenttäpalveluteknikoille on annettava enemmän vastuuta pelkän yksinkertaisen tehtävän suorittamisen lisäksi. Tuomalla datan osaksi kenttäpalveluteknikoiden toimintoja voimme tehdä tehtävälähtöisestä teknikosta […]

Terveydenhuolto

  • Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa? Terveydenhuollon tulevaisuus Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. […]

  • joukko ihmisiä seisomassa

    Hyväksy digitaalinen transformaatio tänään parantaaksesi potilastuloksia huomiseksi

    Täältä löydät viisi digitaalisen transformaation “must-dos” terveydenhuollon organisaatioille ja linkkejä organisaatioiden tarinoihin, jotka ovat jo tehneet digitaalisen muutosmatkan Microsoftin avulla.

Vähittäiskauppa

  • mies pitelee tablettia ja nainen seisoo digitaalisen näytön edessä, näytössä näkyy myymälän tuotteita (tyynyjä)

    Re-imagine Retail: Paranna tuottavuutta ja ketteryyttä

    Tässä webinaarissa käydään läpi, miten Microsoft Store mobilisoi ensimmäisen linjan henkilöstön etätyöhön alle 10 päivässä.

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Beamex – alansa edelläkävijä jo 40 vuotta

    Beamex – alansa edelläkävijä jo 40 vuotta

    Beamex tekee kalibrointilaitteita ja kalibrointidataa ylläpitäviä sovelluksia ja palveluja. Beamex on ollut oman alansa edelläkävijä jo 40 vuotta. Sovellustuotanto aloitettiin jo .net- aikakautena, jolloin yhdessä Microsoftin kanssa rakennettiin ensimmäinen kalibrointilaitteen toimintaa tukeva sovellus. Yhdeksänkymmentäluvun alussa sovelluksista muovautui asiakkaiden käyttöön datan ja laitteiden hallintaan keskittyneitä ratkaisuja. Beamexin liiketoiminta on aina ollut globaalia. Asiakkaita löytyy yli sadasta […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Avanade auttaa finanssitaloja datatulvassa

    Kumppaniblogi – Avanade auttaa finanssitaloja datatulvassa

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle! Suomessa toimivat pankit ja vakuutusyhtiöt eivät enää joudu etsimään datapuroja, vaan haasteena on datatulvan hallinta, jossa Avanade auttaa finanssitaloja. Pinnalle finanssitalon nostaa analytiikka, joka tarjoaa toiminnallisia ehdotuksia asiakastyöhön. Hyödyllisen datan kerääminen ei ole ollut enää vuosikymmeniin suomalaisten pankkien tai vakuutusyhtiöiden ongelmana. Päinvastoin, nykyään digitaalisten ja monikanavaisten palveluiden myötä asiakastiedon […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]