Siirry pääsisältöön
Pulse
Lukuaika, 3 min.

Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta.

Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen ulkopuolella suuri paha Internet täynnä ulkopuolisia vaaroja. Nämä verkot eristettiin toisistaan fyysisillä ja loogisilla keinoilla, kuten palomuureilla ja verkkosegmentoinnilla.

Organisaatio tuotti sähköisiä palveluita asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Usein nämä palvelut, kuten esimerkiksi verkkopalvelut tai verkkokauppa, tarvitsivat pääsyn myös sisäisiin tietovarantoihin ja järjestelmiin. Lisäksi sisäiset palvelut piti saada henkilöstön käyttöön julkisen verkon kautta ja pääsynhallinta toteutettiin VPN-ratkaisuilla (Virtual Private Network) sekä palomuurien säännöstöillä. Huomionarvoista on kuitenkin muistaa, että palomuurin perimmäinen tarkoitus on päästää liikennettä läpi, ei estää sitä.

Maailma muuttuu älykkäämmäksi, tietoturvankin täytyy seurata perässä

Maailma on sittemmin muuttunut, eivätkä perinteiset keinot ole enää yhteensopivia tämän päivän toimintaympäristön kanssa. IoT tuo verkkoon mukanaan miljardeja uusia laitteita. Kaikki mikä on verkkoon kytkettävissä, kytketään verkkoon. Näin kaikesta tehdään älykästä. Tämä on osaltaan seurausta IoT-laitteiden esiinmarssista, mutta myös ihmiskunnan muutoksesta ja kaiken palveluistumisesta. Tulevaisuudessa emme enää soita huoltomiestä paikalle sulaneen jäätelön valuessa lattialle, vaan ostamme palveluna pakastimen, joka huolletaan ja korjataan ennakoivasti vaikkapa kuukausimaksupohjaisesti.

Myös työympäristöt ja työn tekemisen tavat ovat muuttuneet. Organisaation työntekijät liikkuvat, organisaation tietoihin ja palveluihin pitää päästä käsiksi mistä ja milloin tahansa sekä aikapaineet kiristyvät jatkuvasti. Virginian yliopiston tutkimuksen mukaan viimeisen kahdeksan vuoden aikana yhteistyö organisaatioissa on lisääntynyt puolella, ja työntekijät ovat mukana tuplamäärässä tiimejä. Myös tiedon määrä kasvaa eksponentiaalisesti.

Yli puolella tietotyöläisistä on jatkuvia vaikeuksia löytää etsimäänsä.

Kyberturvauhkat lisääntyvät, ja esimerkiksi identiteettiin kohdistuvat hyökkäykset kasvoivat vuoden 2018 aikana kolminkertaisiksi.

Muuttuneen maailman myötä myös organisaatioiden kyberturvan on muututtava. Jokaisen organisaation ollessa tavalla tai toisella teknologiaorganisaatio perinteiset toimintatavat ja työkalut eivät enää riitä. Myöskään vain asiantuntijoita lisäämällä ei tämän päivän kyberuhkia pystytä torjumaan tai ehkäisemään.

Zero Trust

Väitän, että kyberturvallisuudesta huolehtimiseen tarvitaan kokonaan uudenlainen ajattelutapa. Koko lähestyminen kyberturvallisuuteen pitää kääntää päälaelleen. Tällöin puhutaan Zero Trust -konseptista, jossa:

  • Jokainen käyttäjä ja kaikki liikenne on lähtökohtaisesti epäluotettavaa.
  • Kaikki palvelut ovat lähtökohtaisesti julkisessa verkossa.

Zero Trust -ajattelun avulla pääsemme vanhentuneesta verkkotason luottamukseen perustuvasta puolustuksesta eroon. Zero Trust -konseptin mukaan kaikki on lähtökohtaisesti epäluotettavaa, ja identiteetti on kaiken keskiössä. Kaikki suojaukset tulee rakentaa tämän lähtökohdan pohjalta. Identiteetti on suojattava kohde numero yksi. Periaatetta voisikin kuvata yksinkertaisesti: ”älä koskaan luota, varmista aina (never trust, always verify)”.

Zero Trust -konseptin toimivuudesta kertoo esimerkiksi se, että aiemmin mainituista identiteetteihin kohdistuneista hyökkäyksistä olisi tutkimusten mukaan voitu estää 99,9 prosenttia monivaiheista tunnistautumista käyttämällä.

Moni riskienhallinnan ja kyberturvallisuuden asiantuntija näkee pilven edelleen ainoastaan tietoturvariskinä ja uusien uhkien luojana. On aika tunnustaa tosiasiat; maailma on muuttunut ja kyberturvallisuuden on muututtava sen mukana. Nykypäivänä kyberturvallisuutta ei voi toteuttaa ilman pilveä.

Modernin kyberturvallisuuden neljä pilaria

Moderni kyberturvallisuus toteutetaan seuraavien neljän peruspilarin keinoin:

  1. Identiteetin ja pääsynhallinta
  2. Uhkilta suojautuminen
  3. Tiedon suojaaminen
  4. Kyberturvallisuuden hallinta

Nämä neljä peruspilaria avataan blogisarjan seuraavissa osissa.

 

Lisää Microsoftin näkemyksiä tämän päivän tietoturvasta Cyber Security Nordic -tapahtumassa.

 Lataa Tietosuojaopas

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Kuinka kasiluokkalainen rekrytään

    Kuinka kasiluokkalainen rekrytään

    Olipa kerran, eräänä syyskuisena torstaina, opetusteknologian messut Messukeskuksessa. Messuille oli tulossa suuri joukko inspiraatiota etsiviä tiedonjanoisia opettajia. Eräs näytteilleasettajista oli sopinut, että espoolaisen Juvanpuiston koulun kasiluokkalaiset pitäisivät osastollaan työpajoja, joissa he opettaisivat halukkaita säveltämään micro:bit Makecodella musiikkia, rakentamaan Arduinolla kytkentöjä ja testaamaan 3D-skannausta Paint 3D:n ja HP Sproutin avulla. Tarkoitus oli näyttää, kuinka tämä espoolainen […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • joukko ihmisiä seisomassa

    Hyväksy digitaalinen transformaatio tänään parantaaksesi potilastuloksia huomiseksi

    Täältä löydät viisi digitaalisen transformaation “must-dos” terveydenhuollon organisaatioille ja linkkejä organisaatioiden tarinoihin, jotka ovat jo tehneet digitaalisen muutosmatkan Microsoftin avulla.

  • Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa? Terveydenhuollon tulevaisuus Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • mies, jolla on maalisuihke kädessään

    Mitä voimme oppia AkzoNobelin digitalisaatiosta

    Fiksut yritykset pyrkivät aina etsimään tapoja parantaa sitä, mitä ne tekevät ja miten erottua kilpailijoista. Olipa kyse organisaation uudelleenjärjestelystä tai täysin uusien liiketoimintamallien kehittämisestä, jatkuvan parantamisen tavoittelu saa useita muotoja. Yksi yhteinen tekijä lähes kaikkien modernien yritysjohtajien suunnitelmissa on kuitenkin teknologisen innovoinnin korostaminen. Uuden teknologian käyttöönotto voi tuntua yritysjohtajien näkökulmasta helpolta tavalta saavuttaa etulyöntiasema. Tällaisen […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Palveluliiketoiminnan muutos ratkaisun keskiössä – Case Normet

    Palveluliiketoiminnan muutos ratkaisun keskiössä – Case Normet

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Miten voimme parhaalla tavalla vastata asiakkaiden kasvavaan tarpeeseen saada palvelua 24/7/365? Näin kysyi maanalaista kaivos-ja tunnelitoimintaa tuottava Normet lähestyessään IT-kumppaniaan, eCraftia. Uusia liiketoimintamalleja syvältä strategian syövereistä Kuten niin moni muukin, Normetin johto törmäili jatkuvalla syötteellä kuviin ja piirroksiin, joissa voittava strategia kuvattiin […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]