Siirry pääsisältöön
Pulse

Suljettujen ovien takaa kahvipöytiin – tekoälyä kannattaa kehittää koko organisaation voimin

Teemu Vidgren

Teemu Vidgren

COO, Microsoft Oy

Lukuaika, 3 min.

Johtajat ovat innoissaan tekoälystä, mutta työntekijät harittelevat vastaan. Kuulostaako tutulta?

Asetelma voi monissa suomalaisyrityksissä olla pian todellisuutta, sillä tuoreeseen tekoälytutkimuksemme osallistuneista suomalaisyrityksistä lähes puolet kertoivat edistävänsä tekoälyn käyttöä hierarkkisesti, ylhäältä alaspäin.

On tärkeää, että tekoälyllä on yrityksissä johdon vankka tuki, mutta riittääkö se? Ei. Onko johtoryhmän kokous se paras ja tehokkain ympäristö tekoälyn kehittämiseen? EI.

Pitääkö olla huolissaan, jos tekoälystä on kiinnostunut vain johtoryhmä? Minusta pitää.

Avoin kulttuuri elinehtona

Yrityksille tekoäly edustaa teknologiaa, jolla voidaan esimerkiksi tehostaa liiketoimintaa tai vahvistaa päätöksentekoa. Se on hyvä lähtökohta tekoälyn hyödyntämiselle, mutta jättää yksittäisen työntekijän liian vähälle huomiolle.

Vaikka tekoäly on kuin sveitsiläinen linkkuveitsi ja taipuu moniin tarkoituksiin, ei sen käyttöönotto ole aina yhtä yksinkertaista. Se ei ole pelkästään työkalu, joka voidaan huomaamattomasti lisätä työntekijän työkalupakkiin.

Tekoälyn käyttöönotto vaatii yritysjohtajilta vahvaa johtajuutta, mutta tekoälyn tuomat muutokset ovat niin suuria, että muutoksen johtaminen ylhäältä käsin luo helposti vastakkainasettelua.

Astutaan hetkeksi työntekijän saappaisiin. Julkisessa keskustelussa puhutaan jatkuvasti siitä, kuinka tekoäly uhkaa viedä ihmisiltä työpaikat. Jos yrityksessä kaikki tärkeimmät keskustelut tekoälystä käydään vain johtoportaassa, työntekijöiden mielikuvat aiheesta perustuvat pitkälti julkisuudessa esiteltyihin uhkakuviin.

Jos työntekijät rajataan yrityksessä tekoälykeskustelun ulkopuolelle, on luonnollisena reaktiona muutosvastarinta. Miksi kukaan kannattaisi sellaista uudistusta, jonka uskoo uhkaavan omaa toimeentuloa?

Johdon tehtävä on luoda visio ja näyttää suunta, johon tekoälyn avulla halutaan mennä. Itse matkantekoon on napattava työntekijät mukaan.

Tekoälyn laajamittainen hyödyntäminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista ja sitoutumista avoimeen kulttuuriin, jossa kaikki osallistuvat keskusteluun ja etsivät yhdssä ratkaisuja haasteisiin. Tekoälystä ei pidä keskustella suljettujen ovien takana, vaan aiheesta pitää voida rupatella kahvipöydässä tauon aikana.

Andreas Korczak – Chief Operations and Marketing Officer, Microsoft Suomi

Koulutusta kaikille

Oiva esimerkki tekoälykeskustelun vahvistamisesta on Reaktorin ja Helsingin yliopiston järjestämä Elements of AI -verkkokurssi, joka on yliopiston kaikkien aikojen suosituin kurssi.

Kurssille on voinut osallistua kuka tahansa koulutustaustasta ja alasta riippumatta, kuten kymmenettuhannet ovat jo tehneetkin. Tekoäly kiinnostaa siis muitakin kuin yritysjohtajia.

Verkkokoulutuksen jäljiltä suomalaisyrityksissä työskentelee tällä hetkellä suuri joukko ihmisiä, jotka ovat jo uppoutuneet tekoälyn maailmaan. Näiden ihmisten osaamisen hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää. Toivon, että nämä työntekijät saavat työnantajaltaan rohkaisua jakaa ajatuksiaan muiden kanssa ja hankkia tekoälystä vielä enemmän tietoa. Toivon myös, että he saavat valtuutuksen hyödyntää uutta osaamistaan, jotta heidän tuoreet ideansa eivät jää ainoastaan kahvipöytäkeskusteluihin. Toivon, että heidän näkemyksiinsä luotetaan.

Yhteinen matka antaa enemmän

Meillä Microsoftilla ei Suomessa ole tekoälyosastoa tai edes tekoälytiimiä, vaan tekoäly on osa kaikkien työtä. Kaikilla on siihen oma kosketuspintansa. Sen huomasimme, kun pyysimme syksyllä työntekijöitämme kertomaan oman henkilökohtaisen tekoälytarinansa. Näiden tarinoiden pohjalta rakensimme yhteistä tekoälytarinaa, jonka luomiseen jokainen työntekijämme on jättänyt jälkensä.

Olemme myös rohkaisseet työkavereitamme pohtimaan omassa arjessaan sellaisia haasteita, joita tekoäly voisi auttaa ratkaisemaan. Olemme kokeneet inspiraatiopuuskia ja saaneet lukuisia yhteisiä oivalluksia. Olemme keskustelleet vaikeista, eettisistä näkökulmistakin yhdessä. Olemme yhdessä tutkineet, miten muut yritykset tekoälyn kokevat.

Avoimen kulttuurin rakentaminen tekoälyn ympärille on näkynyt työskentelyssämme kolmella tavalla: olemme aiempaa tuottavampia, innovaatiokykyisempiä ja tyytyväisempiä.

Näin tekoälystä hyötyvät meillä kaikki.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly nähdään usein pelottavana science fiction -elokuvista opittuna robottien maailmanvaltauksena. Se ei kuitenkaan ole sitä: tekoälyä voi luonnehtia koneiden ja tietokonejärjestelmien kyvyksi reagoida tilanteisiin ihmismäisesti – tavalla, joka stimuloi ja tukee ihmisälyä. Hyviä esimerkkejä ovat puheen-, tekstin- ja kuvantunnistus tai kyky pelata shakin kaltaisia strategiapelejä. Tekoäly vahvistaa ihmisen osaamista, sillä se pärjää vaarallisissa, ahtaissa tai […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • a woman sitting at a desk in front of a laptop computer in a virtual meeting

    Rahoituspalvelujen digitaalinen foorumi: koronaviruspandemian vaikutukset

    Bill Borden, varatoimitusjohtaja Microsoft Worldwide Financial Services ja McKinseyn ja Manulifen erikoisvieraat keskustelevat alan uusimmista opeista.

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Nainen tutkimuksissa

    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

  • joukko lääketieteen ammattilaisia katselee tietokonetta

    Asiakkaiden ja kumppaneiden auttaminen tarjoamaan parempia kokemuksia, näkemyksiä ja hoitoa

    Terveydenhuollon asiantuntijamme jakavat edistymisen neljässä uusimmassa Microsoftin innovaatiossa, jotta he voivat vastata tämän päivän kiireellisimpiin terveys- ja liiketoimintahaasteisiin.

Vähittäiskauppa

  • mies pitelee tablettia ja nainen seisoo digitaalisen näytön edessä, näytössä näkyy myymälän tuotteita (tyynyjä)

    Re-imagine Retail: Paranna tuottavuutta ja ketteryyttä

    Tässä webinaarissa käydään läpi, miten Microsoft Store mobilisoi ensimmäisen linjan henkilöstön etätyöhön alle 10 päivässä.

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • lähikuva tynnyriltä

    Tutustu maailman ensimmäiseen tekoälyn luomaan viskiin!

    Täydellinen sekoitus: kuinka tekoäly auttaa luomaan ainutlaatuisia viskimakuja    Yli tuhat vuotta sitten ryhmä vaeltelevia munkkeja jätti taakseen Manner-Euroopan löytääkseen uusia maailmoja. Polku johdatteli munkit lopulta Skotlantiin ja Irlantiin, joihin he toivat mukanaan tietämyksen tislauksesta – kemiallisesta prosessista, jossa neste voidaan puhdistaa tai sen eri ainesosat voidaan erotella toisistaan.  Aiemmin viinejä tislaamalla valmistaneet munkit joutuivat ilman […]

Digitalisaatio

  • a man and a woman sitting in a room

    Yhdessä toimiva älykäs data

    Maailmassa, jossa niin monet uudet välineet on suunnattu yksilöiden käyttöön, kollektiivista toimintaa parantavat työkalut ovat yhä arvokkaampia. Yhdessäolo ja yhtenäisyys määrittävät menestyksekkäimpiä organisaatioita – niitä yrityksiä, jotka pystyvät kukoistamaan ja mukautumaan jatkuvasti muuttuvaan digitalisaatioympäristöön ja mullistaviin teknologioihin. Suhteita, prosesseja ja dataa yhdistämällä yritykset voivat murtaa siiloja ja näin saada tietoa asioista, jotka aiemmin olivat näkymättömissä. […]

Kumppaniblogi

  • silta, joka johtaa tiilirakennukseen

    Irtiottoja ja ERP-ratkaisuja – Tampereen Sähkölaitoksen tarina

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Vuonna 2014 Tampereen Sähkölaitos oli juuri ottanut irtioton Tampereen kaupungista ja sen IT-infrastruktuurista. Vaikka yhtiön omistajuus säilyikin kaupungilla, toi irtiotto mukanaan vapauden luoda uutta. Tällä vapauden hetkellä energiayhtiössä päätettiin se, että tulevaisuus on pilvessä, jonne yhtiö oli siirtämässä suuren osan merkittäviä toimintojaan. […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]