Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 3 min.

Koin yhden viime aikojen inspiroivimmista hetkistä vanhempainillassa tyttäreni koulussa.

Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava puhui meille teknologiasta. Hän kertoi, miten teknologia on jo nyt läsnä jokapäiväisessä opetustyössä ja korosti, kuinka sen merkitys korostuu jatkossa vielä nykyistä enemmän.

Teknologian kehittymisen myötä myös opettajan rooli on murroksessa. Verkkokurssien ja etäluentojen myötä opiskelijoille on mahdollista tarjota huippuluokan opetusta mistä tahansa aihepiiristä.

Tällöin opettajan ei tarvitse olla aina se paras osaaja, vaan parhaiden osaajien etsijä. Kun teoreettiseen opetukseen on jo nyt tarjolla valtavasti apua, voisivatko opettajat jatkossa keskittyä enemmän tunneälyn opettamiseen?

Halavan puheenvuoro sai minut jälleen pohtimaan teknologian läsnäoloa kaikkialla. Lapseni tulevat kasvamaan ympäristössä, jossa tekoäly on osa koulupäivää. En ole tekemisissä tekoälyn kanssa ainoastaan työni kautta, vaan myös perheenisänä.

En ole tekemisissä tekoälyn kanssa ainoastaan työni kautta, vaan myös perheenisänä.

Isän näkövinkkelistä on kyse valtavasta muutoksesta. Olemme jatkossa tekemisissä tekoälyn kanssa monissa eri rooleissa, työpaikalla ja vapaa-ajalla. Törmäämme siihen lasten vanhempina, lääkäreiden potilaina ja päätöksentekijöinä.

Olemmeko valmiita?

Lääkärin väsymätön apuri

Koululuokkaakin nopeammin tekoäly on saapumassa lääkärin vastaanotolle.

Havainnollistava esimerkki tekoälyn potentiaalista on peräisin New Orleansista, jossa tekoälyä on alettu hyödyntää sydänkohtausten ennakoivassa hoidossa.

Järjestelmä osaa ilmoittaa ennakoivasti lääkäreille, milloin seurannassa olevan henkilön terveydentila huononee tai kohtausriski kasvaa. Näin lääkärit kykenevät hoitamaan oikeaa ihmistä oikeaan aikaan.

Esimerkki auttaa hahmottamaan teknologian mahdollisuuksia ja rajoja. Usein voisi olla täsmällisempää puhua tekoälyn sijaan apuälystä tai tukiälystä, sillä tekoälyä ei luoda korvaamaan, vaan auttamaan meitä.

Lääkäri myös näkee testitulosten taakse. Inhimillisyytensä ansiosta lääkäri tunnistaa minusta sellaisiakin asioita, joita lääketieteelliset tutkimukset eivät paljasta. Lääkäri voi vinkata terveellisemmistä elintavoista tai kehottaa lepäämään, jos uskoo minun olevan levon tarpeessa.

Luottamusta lisää kuitenkin se, jos lääkärillä on apunaan väsymätön tekoäly, joka muistaa läpikotaisin sata tuhatta potilaskertomusta, lukee kaikki aiheesta kirjoitettavat artikkelit ja auttaa lääkäriä tekemään tarkimman mahdollisen diagnoosin.

Tekoäly – uusi internet?

Tekoälyä kutsutaan usein uudeksi sähköksi, mutta historiasta löytyy sille tuoreempikin vertailukohde, nimittäin internet.

Internet ilmestyi uutisotsikoihin vuonna 1994, jolloin nettisivuja oli joitakin tuhansia. Muutamaa vuotta myöhemmin sivustoja oli satoja tuhansia. Netti yleistyi siis silmänräpäyksessä.

Tänä päivänä puhe netistä sähköistää keskustelun. Viikoittain joku kysyy, miten nettikiusaamiseen voi puuttua, miten lapsia voi suojella netin vaaroilta tai miten verkkorikollisuutta vastaan voi taistella.

Voisimmeko ottaa historiasta opiksi ja sopia tekoälyn yhteisistä pelisäännöistä jo nyt, matkan alkutaipaleella? Jos pääsemme yksimielisyyteen siitä, mihin ja miten tekoälyä käytetään, meidän ei tarvitse muutaman vuosikymmenen päästä kuumeisesti pohtia, mitä sen lieveilmiöille pitäisi tehdä.

Innostuin elinkeinoministeri Mika Lintilän yrityksille heittämästä haasteesta liittyä laatimaan tekoälyn eettisiä periaatteita. Juuri tällaisia pelinavauksia tarvitsemme nyt.

Microsoftilla kaikkea tekoälyyn liittyvää toimintaa ohjaa neljä periaatetta: tasapuolisuus, vastuullisuus, läpinäkyvyys ja eettisyys. Näiden periaatteiden lisäksi haluamme puolustaa ihmisten yksityisyydensuojaa, mikä nousee tekoälystä puhuttaessa erityisen tärkeään asemaan. Nämä periaatteet haluamme tuoda ministerin koolle kutsumaan keskustelupöytään.

Tekojen aika on nyt

Eettisen keskustelun lisäksi tarvitsemme kipeästi tekoja. Olemme tutkineet suomalaisyritysten suhtautumista tekoälyyn ja huomanneet, että tekoälyn potentiaali tunnistetaan, mutta sen käyttöönottoa arastellaan.

Jokainen lapsen kehitystä seurannut tietää, että ennen juoksuaskelia lapsen on opeteltava kävelemään. Opettelun aikana lapsi kompastelee, törmäilee ja pyllähtelee.

Samanlaiseen kuoppaiseen matkaan on yritystenkin syytä varautua, mutta kuten tekoälyn matkaoppaan kirjoittanut Antti Merilehto on todennut, tekoälyn mahdollisuuksia pitää alkaa hyödyntää nyt tai kilpailijat ampaisevat karkuteille.

Uuden kokeileminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta kokeilla uusia asioita ja rohkeutta viheltää peli poikki, jos jokin kokeilu ei onnistu.

Yhteisiä pelisääntöjä ja rohkeutta toimia. Niitä me nyt tarvitsemme.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Koulutus

  • Turvallisesti netissä

    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

  • Microsoftin oppimisen työkalut ja digitaalinen kynä

    Microsoftin oppimisen työkalut ja digitaalinen kynä

    Yli-Iin yhtenäiskoulussa kädentaidot ja luovuus ovat arvossaan. Joka vuosi koulun kolmannelta luokalta aloittaa painotettu opetuksen kuvaamataito- ja käsityöryhmä. Digitaalinen kynä ja kosketusnäyttölaitteet nostavat luovuuden uudelle tasolle. Katso luokanopettaja Soili Päkkilän vinkit Windows 10 -laitteiden ja digitaalisen kynän käytöstä: Haluaisitko tietää lisää Microsoftin oppimisen työkaluista? Osallistu kevään 2019 maksuttomiin kouluille ja oppilaitoksille suunnattuihin webinaareihimme.

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Toimeksiannosta valmiiseen demoon viikossa – näin SoulCore hyödyntää automatisoitua sovellustuotantoa yhteistyössä Vapon kanssa

    Toimeksiannosta valmiiseen demoon viikossa – näin SoulCore hyödyntää automatisoitua sovellustuotantoa yhteistyössä Vapon kanssa

    Vapo oli jo tekemässä päätöstä oman turvehallintajärjestelmänsä toimittajasta, kunnes se antoi tarjouskisan mustalle hevoselle mahdollisuuden osallistua tarjouskisaan. SoulCorelle annettiin viikko valmistella omaa esitystään.  Tuli aika esittää. SoulCore lyö koneen kiinni projektoriin. Kalvolle kajahtaa valmis turvetuotannon demo. Neukkari hiljenee ja kasvot valahtavat valkoisiksi. Oli aika pohtia päätöstä uudelleen. Katso videolta, miten Vapo sai itselleen uudet järjestelmät ja […]

  • Asfaltti kiiltää entistä ympäristöystävällisemmin – Case YIT

    Asfaltti kiiltää entistä ympäristöystävällisemmin – Case YIT

    Kävelemme kadulla, jalkojemme alla uutuuttaan hohtava musta asfaltti. Uusi asfaltti huomataan, käyttipä sen sileää pintaa töihin kävelevä kiireinen kaupunkilainen, ensimmäisiä pyöräilymetrejään harjoitteleva lapsi, rullaluistimillaan kiitävä urheilija tai kaikesta kauniista innostuva esteetikko. Ennen kuin uusi sileä asfaltti on paikallaan, tarvitaan kiveä erilaisessa muodossa ja ammattilaiset sitä työstämään, muokkaamaan ja jalostamaan. Kiven prosessoinnissa syntyy samalla paljon tietoa: […]

Terveydenhuolto

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

  • Nainen tutkimuksissa

    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]