Siirry pääsisältöön
Pulse
Lukuaika, 3 min.

Kesken kiireisen työpäivän tulee soitto päiväkodista. Lapsella on silmätulehdus. Kaksi vaihtoehtoa: lähdenkö sairaan lapsen kanssa ajamaan lääkäriin, odottamaan vuoroa, saamaan sillä aikaa muitakin pöpöjä, vastaanottamaan sen reseptin, jonka jo tiesimme saavamme, ajamaan apteekkiin ja sieltä taas kotiin hoitamaan tulehdusta kuntoon. Vai otanko lääkäriin yhteyttä chatissa, lähetän valokuvat silmästä, kuvailen oireet, saan reseptin sähköisenä ja ajan vain apteekkiin hakemaan reseptin ja pääsen nopeasti lapsen kanssa kotiin lepäämään ja hoitamaan tulehdusta. Jälkimmäinen oli valintani ja se säästi niin hermojani, kaikkien aikaa että helpotti arjen kiireessä huomattavasti.  

Terveydenhuollon muutos ja digitalisaatio ovat puhuttaneet jo vuosia. Pidentyvien eliniänodotteiden ja tiukkojen resurssien vuoksi olemme nyt tilanteessa, jossa pelkkä terveydenhuollon digitalisaation ja kehittämisen suunnitteleminen ei enää riitä, vaan kaikkien täytyy herätä toimimaan. Kun ajattelemme laadukkaan terveydenhuollon tulevaisuutta, hyvin suunniteltu ei ole enää puoliksi tehty.  

Tällä hetkellä digitaalisia ratkaisuja on otettu Suomen terveydenhuollossa vaihtelevasti käyttöön, ja ne vaihtelevat kirurgisten toimenpiteiden harjoittelusta lääkäriaseman vastaanottoaulan sähköiseen ilmoittautumisjärjestelmään. Valveutuneet terveydenhuollon toimijat ovat jo pitkällä digitalisaatiomatkallaan, mutta kokonaisuutena Suomi voisi olla paljon pidemmälläkin. Ongelmana useissa terveydenhuollon digitaalisissa palveluissa on käyttäjien puute – asiakkaat eivät käytä palveluita, koska niiden olemassaolosta ei tiedetä. Olisi tärkeää varmistaa käyttäjien tietoisuus uusista digitaalisista palveluista, jotta käyttäjäkokemusten perusteella tuotteita voitaisiin myös kehittää asiakaslähtöisemmin.  

Datan hyödyntäminen terveyden edistämiseksi 

Suomessa on tunnetusti yksi maailman kattavimmista terveydenhuollon rekistereistä, koska terveysdataa on kerätty kansalaisista jo vuosikymmenetTämän datan tehokas hyödyntäminen ja analysointi on kuitenkin vielä alkutekijöissään. Data-analytiikan avulla potilavoisi ideaalitilanteessa saada juuri hänen tarpeisiinsa kehitettyä hoitoa, joka pohjautuu laajojen datamassojen, genomidatan ja yksilöllisen datan yhdistelmällä pääteltyyn lopputulokseen. Datan maksimaalinen hyötykäyttö vaatii nyt sekä tahtoa että investointeja  

Uskon kuitenkin, että nämä investoinnit ovat kannattavia, tulevaisuudessa jopa välttämättömiä. Kansalaisten kattavan terveysdatan analysoinnin ja tehokkaan hyödyntämisen avulla sairauksien ja lääketieteen tutkimus ottaisi Suomessa jättiloikan eteenpäin ja sen avulla terveydenhuolto voisi tulevaisuudessa tarjota parempaa hoitoa ihmisille. Samalla Suomi saataisiin maailmankartalle terveydenhuollon ja hyvinvoinnin kehittämisen kärkimaana.  

Teknologia kohtaamisten mahdollistajana  

Digitalisaation seuraavat askeleet hyödyttävät sekä potilaita että hoitohenkilökuntaa. Tällä hetkellä liian paljon terveydenhuollon työntekijöiden aikaa kuluu epäintuitiivisten ja raskaiden järjestelmien käyttämiseen. Välillä vastaanotolla tuntuu, että lääkärin tai hoitajaaika kulusuurimmaksi osaksi tietokoneen naputteluun meille potilaille puhumisen sijaan 

Harvassa on se hoitotyötä tekevä, joka tekee työtään intohimosta tietojärjestelmien lomakkeiden täyttämiseen.

Mitä jos tekoälyn avulla lääkärit ja hoitajat voisivat ohjata puheellaan terveydenhuollon järjestelmiä ja siten vahvistaa kohtaamista ihmisen, ei tietokoneen kanssa?

Mitä jos emme tyytyisi siihen, että digitalisoimme paperilomakkeet ja pidämme vanhat prosessit, vaan aidosti valjastaisimme atk:n – sen automaattisen tietojenkäsittelyn – todellakin nimensä mittaiseen nykypäiväiseen palveluntuotantoon ja vapauttaisimme sitä kautta terveydenhuollon ammattilaiset ihmisläheiseen työhön! Terveydenhuollon henkilöstö on työssään ihmistä, ei teknologiaa varten. Kun minä käytän chattia helpon silmätulehduksen hoitoon, lääkäri toivottavasti saa enemmän aikaa keskittyä kasvotusten niihin potilaisiin, jotka silloin tarvitsevat henkilökohtaista käyntiä minua ja tytärtäni enemmän 

Microsoft kutsuu helmikuussa terveydenhuollon vaikuttajat keskustelemaan Keilaniemeen terveydenhuollon ja digitalisaation tulevaisuudesta Envision Forum Healthcare-tapahtumaan, rekisteröidy sinäkin mukaan niin jatketaan keskustelua! 

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Kuinka kasiluokkalainen rekrytään

    Kuinka kasiluokkalainen rekrytään

    Olipa kerran, eräänä syyskuisena torstaina, opetusteknologian messut Messukeskuksessa. Messuille oli tulossa suuri joukko inspiraatiota etsiviä tiedonjanoisia opettajia. Eräs näytteilleasettajista oli sopinut, että espoolaisen Juvanpuiston koulun kasiluokkalaiset pitäisivät osastollaan työpajoja, joissa he opettaisivat halukkaita säveltämään micro:bit Makecodella musiikkia, rakentamaan Arduinolla kytkentöjä ja testaamaan 3D-skannausta Paint 3D:n ja HP Sproutin avulla. Tarkoitus oli näyttää, kuinka tämä espoolainen […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Infograafi: Uudistunut kenttäpalvelu

    Infograafi: Uudistunut kenttäpalvelu

    Jotta henkilöstösi voi täyttää asiakkaan tarpeet yhdistetyssä toimintaympäristössä, sillä on oltava työkalut tarpeiden ennakointiin, yhdenmukaiseen viestintään ja entistä paremman palvelun tarjoamiseen. Onko organisaatiosi vaarassa jäädä muista jälkeen?

  • Tuotantolinja tehtaalla

    MillMetrics uskoo avoimeen dataan

    Ilkka Mustonen on toiminut yli kaksikymmentäviisi vuotta teollisuudessa. Ja vaikka digitalisaatio on muovannut monta toimialaa, teollisuudessa juuri mikään ei ole muuttunut – tehtaat toimivat vielä tänäkin päivänä suljetuissa ympäristöissä. Jonkin oli muututtava. MillMetrics auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä tuottamaan tasalaatuisempia tuotteita yhdistämällä tuotantolaitteet verkkoon helposti asennettavien sensorien avulle. Sensorit siirtävät tuotannosta syntyvän datan suoraan pilveen, jossa […]

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

  • Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Vähittäiskauppa-ala muodostaa merkittävän osan monien maiden bruttokansantuotteesta, työllistää kymmeniä miljoonia ihmisiä ja on osa lähes kaikkien elämää. Saadaksemme alasta tarkempaa tietoa tänä poikkeuksellisen epävaakana aikana toteutimme hiljattain kyselytutkimuksen, johon osallistui 100 vähittäiskauppa-alan johtajaa. Kyselyssä he kertovat kohtaamistaan liiketoimintahaasteista ja siitä, kuinka he käyttävät tai aikovat käyttää analytiikkaa ja pilvipalveluja vastatakseen nykypäivän kuluttajien vaatimuksiin. Vähittäismyyjät, jotka […]

  • Infograafi: Varaston hallinta ja tavaran loppumisen haaste

    Infograafi: Varaston hallinta ja tavaran loppumisen haaste

    Asiakkaiden haluamista tuotteista joka 13:s puuttuu hyllystä.

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Tässä kohtaa oppimisen tarinat käyvät jännittäviksi, suorastaan mielikuvituksellisiksi. Uudella teknologialla ja algoritmisella ajattelulla voidaan nimittäin päästä syvälle oppimisen prosesseihin, tukemaan ja analysoimaan, suomaan luovuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Ja ei – emme ole tässä markkinoimassa laitteita tai ohjelmia, vaan kannustamassa kaikkia koulun toimijoita aitoon digitalisaatioon. Siinäkin on nimittäin 95-prosenttisesti kyse ihmisistä ja vain 5-prosenttisesti teknologiasta. Digitalisaatio muuttaa […]

Asiakastarinat

  • Nainen tarkastaa satoa pellolla

    Valoya ja AJR Solutions: Kilpailuetua ja innovaatioita datasta

    IoT-järjestelmän ja Azuren pilviratkaisun avulla suomalainen kasvuyritys Valoya tuo pilkahduksen etelän aurinkoa pimeän Pohjois-Euroopan kasveille. Saksalaisella kasvilaboratoriolla oli kinkkinen ongelma. Tutkijat halusivat kokeilla uuden kasvilajikkeen kasvattamista Indonesian auringossa mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Miten Saksan harmaassa marraskuun valossa toimiva tutkimustiimi voisi tehdä kokeita indonesialaisissa olosuhteissa perustamatta kasvimaata Kaukoitään? ”Me pystyimme tarjoamaan tutkijoille juuri sitä mitä he tarvitsivat, […]

Digitalisaatio

  • Naispuolinen toimitusjohtaja johtaa palaveria

    Liiketoiminnan nykyaikaistaminen kivuttomasti

    Digitalisaatio. Olet kuullut tämän termin lukemattomia kertoja. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Nopea haku tuottaa 519 miljoonaa tulosta. On siis perusteltua sanoa, että tiedosta ei ole pulaa. Suuri osa siitä on hyödytöntä ja monimutkaista – pelkkää kohinaa. Ajatellaanpa asiaa tästä näkökulmasta: Digitalisaatio on uusi vastaus vanhoihin ongelmiin. Ihmisten yhdistämiseen. Datan hyödyntämiseen parhaalla tavalla. Asiakkaiden ja […]

Kumppaniblogi

  • Azure

    Azurella joustavuutta ja ketteryyttä verkkopalveluihin

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Sulava auttoi valtion yhteishankintayhtiö Hanselia tuottamaan uuden verkkopalvelun Azureen ja siirtämään nykyisiä verkkopalveluita paikallisesta konesalista pilveen. Ratkaisulla haettiin joustavuutta ja nopeutta verkkopalveluihin asiakaskunnan laajentuessa. Lisäksi saavutetaan enemmän samoilla kustannuksilla vanhanmallisten ylläpitotoimintojen karsiutuessa pois.   ”Voimme keskittyä olennaisempaan tekemiseen, kun ei tarvitse […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]